Tiehallinnon Hämeen tiepiiri on laatinut Lahden
eteläisen kehätien yleissuunnittelun Launeen linjauksen pohjalta
kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Kaupunki on laatinut tiealuetta koskevan
osayleiskaavan samanaikaisesti. Näin alueen kaavoitus voidaan sovittaa
mahdollisimman hyvin yhteen väyläsuunnittelun kanssa. Liikenneratkaisut ja
tilankäytön tehokkuus vaikuttavat keskeisesti alueen maankäytön
kehittämisedellytyksiin tulevaisuudessa.
Lahden eteläiselle kehätielle asetettiin tavoitteiksi:
- Valtatien 12 kehittäminen valtakunnallisesti merkittävänä päätienä
Lahden alueella ja valtatien palvelutason parantaminen.
- Ydinkeskustan kehittämismahdollisuuksien tukeminen ja nykyaikaisen
keskustan kehittäminen.
- Lahden kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tukeminen.
- Tien sovittaminen parhaalla mahdollisella tavalla maisemaan ja
kaupunkikuvaan.
- Valtatien liikenteestä aiheutuvan pohjavesien pilaantumisriskin
vähentäminen.
- Melu- ja päästöongelmien ratkaiseminen ohjearvojen mukaisesti ja melu-
ja päästöhaittojen vähentäminen nykyisen valtatien varressa.
- Raskaan liikenteen ja vaarallisten aineiden siirtäminen pois nykyiseltä
valtatieltä.
Suunnittelussa on noudatettu uudenlaista kulttuuria, jossa tieratkaisut on
suunnittelussa pyritty sovittamaan ympäristöönsä.
Ympäristölliset
tavoitteet korkealla
Suunnittelun
keskeisenä lähtökohtana on ollut melu-, päästö-, pohjavesiongelmien sekä
estevaikutuksen minimoiminen. Keinoina ovat esimerkiksi
pohjavesisuojaukset, vihersuojavyöhykkeet, rakenteiden sovittaminen maisemaan,
riittävät poikittaisyhteydet tai meluesteet. Lisäksi Kujalan (valtatien 4)
liittymän ja muiden eritasoliittymien kytkemisestä katuverkkoon on esitetty uusia ramppi- ja liittymäratkaisuja. Myös kevyen liikenteen
poikittaisyhteyksien ym. järjestelyjen sujuvuutta ja kattavuutta on kehitetty.