Tiedottaminen
YLEIS�TILAISUUS,
Lappeenranta
Yleis�tilaisuus pidettiin tiistaina
2.3.2003 klo 16.00 - 19.00 Lappeenrannan kaupungintalolla valtuustosalin
kerroksen aulassa. Tilaisuudessa olivat l�sn� Kaakkois-Suomen tiepiirin,
Lappeenrannan kaupungin ja suunnittelukonsulttien edustajat. Samassa
tilaisuudessa olivat my�s esill� hankkeeseen liittyv�t Lappeenrannan
kaupungin katupiirustus- ja kaavamuutosluonnokset.
Tilaisuudessa esiteltiin
tiesuunnitelmaluonnokset koko suunnittelualueelta, niihin liittyv�t
poikkileikkausperiaatteet sek� havainnekuvat Mattilan
meluntorjuntaratkaisuista, Selk�harjun ja Lavolan eritasoliittymien
j�rjestelyist� sek� Bunkkerin alueen siltaratkaisuista. Lis�ksi
vierailijoille jaettiin hanketiedote yleiskarttoineen sek� palautelomake.
Kolmen tunnin aikana tilaisuudessa
vieraili huomattava m��r� asiasta kiinnostuneita, noin 120 henkil��.
Tiehanketta on jo useasti esitelty edellistenkin suunnitelmavaiheiden aikana
alueen asukkaille, joten itse suunnitteluhanke on varsin hyvin
lappeenrantalaisten tuntema. Keskusteluissa saatu palaute olikin hankkeen
p��periaatteiden osalta my�nteist�, ja vuoropuhelua k�ytiinkin l�hinn�
eri osa-alueiden yksitt�isten kysymysten parissa.
Eniten asukkaita askarruttivat
Kes�m�en meluntorjuntaratkaisut, yksityistiej�rjestelyt, R�nnikorven alueen
sek� K�rjen kyl�n tiej�rjestelyt sek� riista-aitojen sijoittuminen.
Tapaamisessa oli my�s mahdollista j�tt�� tilaisuuden j�rjest�jille
kirjallista palautetta. N�it� saatiin tilaisuuden yhteydess� sek� my�hemmin
postitse yhteens� 11 kpl.
AIKATAULU
Hanke etenee
siten, ett� tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2004 toukokuun loppuun menness�.
T�m�n
j�lkeen k�ynnistet��n v�litt�m�sti hankkeen tielain mukainen k�sittely
sidosryhm�lausuntoineen. Tiesuunnitelma-asiakirjat tulevat n�ht�ville
Lappeenrannassa suunnitelman tielain mukaisen k�sittelyn yhteydess� kes�ll�
2004. T�ll�in asukkailla on mahdollisuus kertoa mielipiteens�
suunnitelmaratkaisuista. Tiesuunnitelma-asiakirjojen n�ht�vill� olosta
tiedotetaan erikseen paikallisissa tiedotusv�lineiss�.
Tavoitteena on, ett�
tiesuunnitelmat, ja siihen liittyv�t kaava- ja katusuunnitelmat, on hyv�ksytty
vuoden 2004 loppuun menness�. Hankkeen rakentaminen voitaisiin k�ynnist��
hyv�ksytyn tiesuunnitelman perusteella aikaisintaan vuoden 2005 lopussa.
Yleistietoa
tiensuunnittelun kulusta sek� tielain mukaisesta hyv�ksymis- sek�
tietoimitusprosessista l�ytyy osoitteesta http://www.tiehallinto.fi/tiensuunnittelu/index.htm.