Valtatie 3 Tampereen
läntinen kehätie
NYKYTILANNE JA TAVOITTEET
Osa merkittävää yhteyttä
Valtatie 3 Helsinki-Tampere-Vaasa on Suomen tärkeimpiä
pääteitä, joka kuuluu eurooppalaiseen TEN-tieverkkoon (E12). Koko Helsingin
ja Tampereen Lakalaivan väli valmistui moottoritieksi syksyllä 2000.
Lakalaivasta pohjoiseen valtatie 3 jatkuu Ylöjärvelle yksiajorataisena Tampereen läntisenä
kehätienä 21 km matkan. Kehätie palvelee sekä valtakunnallista,
seudullista että kaupungin sisäistä liikennettä. Sen varrella sijaitsevat
mm. Pirkkahalli ja Tampere–Pirkkalan lentoasema. Kehätiellä on huomattava
merkitys koko Tampereen kaupunkiseudulle ja sen elinkeinoelämälle.
Eritasoliittymän rampeilta on nykyään ruuhka-aikoina vaikea päästä
valtatielle (Kuvassa Pirkkalan eritasoliittymä).
Liikennemäärät ovat kasvaneet
Tampereen läntisen kehätien liikennemäärät ovat
kasvaneet huomattavasti itäisen kehätien valmistuttua syksyllä 1994.
Liikennemäärien ennustetaan yhä kasvavan. Perusennusteen mukaan nykyisten
liikennemäärien 8000 – 23 000 ajon./vrk arvioidaan nelikaistaisella teillä
kasvavan vuoteen 2020 mennessä tasolle 12 200 – 37 000 ajon./vrk. Ennusteessa
on otettu huomioon arvio Tampereen seudun tieverkon ja maankäytön
kehityksestä sekä liikennemäärien yleisestä kehityksestä. Tiehankkeen
vaikutusta kulkumuoto-osuuksittain ei ole arvioitu.
Ruuhka-aikoina ongelmia
Nykyisellään Läntinen kehätie on valtatien 3
Helsinki-Tampere-Vaasa pahin liikenteellinen pullonkaula. Yksiajoratainen tie ja
etenkin sen liittymien toimivuus ovat alttiita onnettomuuksille ja muille
häiriöille. Pahimmissa tapauksissa aiheutuu merkittäviä viivytyksiä ja
liikenteen siirtymistä alemmalle tie- ja katuverkolle. Ruuhka-aikoina erityisen
hankalia ovat sivutieltä vasemmalle kääntymiset Kalkun ja Pitkäniemen
liittymissä. Muissa liittymissä kiihdytyskaistan puuttuminen aiheuttaa
kapasiteetti- ja turvallisuusongelmia. Tienkäyttäjät ovat moittineet tietä
tukkoiseksi ja hitaaksi (tutkimus 1998).
Kalkun liittymässä valtatien 3 liikenne joutuu usein
jonottamaan pääsyä Pirkkalan suuntaan.
Onnettomuusriski tavallista suurempi
Läntisen kehätien henkilövahinko-onnettomuusaste
(onnettomuudet/ ajokilometrit) on ollut yli kaksinkertainen (28
onnettomuutta/100 miljoonaa ajokilometriä) koko maan valtateiden keskiarvoon
verrattuna. Liikennemäärien kasvun pelätään huonontavan
turvallisuustilannetta. Yleisimpiä onnettomuustyyppejä ovat olleet
kääntymis- ja kohtaamisonnettomuudet. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi
nopeusrajoitus on Lakalaivan ja Pirkkalan Rajaniemen välillä laskettu 100
km/h:sta 80 km/h:iin.
Tavoitteet
Tien kehittämisen tavoitteena on parantaa
valtakunnallisen ja seudullisen läpikulkuliikenteen sujuvuutta ja
turvallisuutta sekä vähentää keskustan katuverkon ja sisääntuloväylien
kuormitusta. Tämä antaa edellytyksiä asuinalueiden liikenteen
rauhoittamiselle ja seudullisen maankäytön toimintaedellytyksien
parantamiselle.
Pitkäniemen liittymässä ongelmana ovat etenkin
vasemmalle kääntymiset. Eritasoratkaisu parantaisi oleellisesti etenkin
ruuhka-aikojen liikenteen sujuvuutta ja vähentäisi onnettomuusriskiä.
|