Valtatie 3 Tampereen
läntinen kehätie
HISTORIA JA LIIKENNE
Kehätien historiaa
Pyhäjärven ylittävä Rajaniemen silta sekä tiejakso Kalkku - Ylöjärvi
valmistuivat marraskuussa 1974. Pitkäniemen ja Kalkun välinen osuus
valtatietä 11 valmistui jo kuusi vuotta aiemmin. Pyhäjärven eteläpuolella
läpikulkuliikenne kulki Naistenmatkantietä (maantie 3022) pitkin Pirkkalan
läpi vuoteen 1983 asti, jolloin ohikulkutie jatkettiin keskustan
eteläpuolisten metsäalueiden kautta Sarankulmaan Ilmailunkadulle asti.
Tampereen läntinen kehätie oli yksiajorataisena kokonaan valmis liikenteelle
marraskuussa 1985, kun yhteys Sarankulmasta pääradan yli Lakalaivaan avattiin.
Pyhäjärventien avajaispäivänä
1.11.1985: yhteys Ilmailunkadulle ja Pirkkahalliin katkaistaan. Uusi väylä
kaartuu oikealle. (Kuva: Reijo Palmu/Aamulehden arkisto)
Toimivuusongelmia jo 80-luvulla
Pitkäniemen ja Kalkun liittymien sujuvuus- ja
turvallisuusongelmat ilmenivät jo 80-luvun jälkipuoliskolla, vaikka
liikennemäärät olivat jopa vain noin puolet nykyisestä. 1990-luvulla
molempia liittymiä parannettiin uusilla ramppijärjestelyillä, mutta
ongelmaksi jäivät edelleen sivutieltä vasemmalle kääntymiset. Niiden
poistaminen edellyttää järeämpiä ratkaisuja.
Itäisen ohikulkutien avaaminen liikenteelle vuoden
1994 lopussa kasvatti odotetusti liikennemääriä läntisellä kehätiellä.
Viime aikoina kasvu on ollut voimakkainta Pyhäjärven ylityksen ja Sarankulman
kohdalla. Liikennemäärätiedot ja –ennusteet (ajon./vrk) vuosille 1980-2020 saat
klikkaamalla alla olevaa karttakuvaa.
|