Yleiskuvaus
Valtatie 4 on Pohjois-Suomen tärkein tieyhteys.
Nelostie välittää suurimman osan
Rovaniemen kautta kulkevasta Pohjois-Lapin liikenteestä. Tie kuuluu
yleiseurooppalaiseen TEN -liikenneverkkoon ja muodostaa tärkeän linkin
Norjaan ja Kuolaan Barentsin alueelle. Rovaniemen kohdalla valtatie 4 toimii paitsi
valtakunnallisena ja kansainvälisenä pääväylänä myös tärkeänä kaupunkiseudun
sisäisen liikenteen välittäjänä.
|
Nyt suunnitteilla oleva hanke käsittää tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 4
välille Alakorkalo - Ounasjoen eritasoliittymä. Hankkeesta on valmistunut vuonna 1996
yleissuunnitelma, jonka pohjalta tiesuunnitelma laaditaan. Tiesuunnitelman hyväksymisen
jälkeen laaditaan vielä rakennussuunnitelma, jonka pohjalta tie- ja katujärjestelyt
toteutetaan. Alkuperäisenä tavoitteena oli, että hankkeen rakentaminen voidaan aloittaa suunnitteluvalmiuden
puolesta vuonna 2002. Hankkeen suunnitteluun on myönnetty EU-rahoitusta TEN-T-rahastosta.
|