Uuden ajoradan alittavat sillat on suunniteltu pääsääntöisesti
viereistä nykyistä siltaa vastaavalla mitoituksella ja ulkonäöltään
samanlaisiksi kuin nykyinen silta.
Seestanjoen sillat (havainnekuva,
pdf 635k)
Seestanjoki on nykyisin viety tien ali kahdessa
teräspeltirummussa. Jokilaakso on luonnonkauneudeltaan arvokas ja avarammalla
siltaratkaisulla olisi merkitystä sekä eläinten kululle että joen
virkistyskäytölle. Tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä on suunniteltu
Seestanjoen kohdalle kolmiaukkoiset, yhteensä 60 metriä pitkät sillat. Sillat
rakennettaisiin moottoritien molemmille ajoradoille. Seestanjoen siltojen on
arvioitu lisäävän tien rakentamiskustannuksia noin 1,5 milj. eurolla.
Niinimäenharjun hirvisilta (havainnekuva,
pdf 426k)
Nykyistä siltaa levennetään rakentamalla siihen kiinni uusi
betonirakenteinen palkkisilta. Nykyisen sillan puoli jää sorapintaisena
ajoneuvolla ajettavaksi ja uusi puoli verhotaan maa-aineksella ja sinne
istutetaan riistaeläimiä houkuttelevaa kasvustoa. Sillan kaiteet varustetaan 2,0
metriä korkealla riista-aidalla.
Haikulan risteyssilta (sillan
yleispiirustus, pdf 185k)
Nykyinen betonisilta joudutaan lyhyytensä takia purkamaan ja se
korvataan uudella puurakenteisella sillalla. Tavanomaisesta poikkeava ulkonäkö
saadaan aikaan käyttämällä yläpuolisia kolmionmallisia
liimapuupalkkikannattajia, jotka muodostavat näkyvän maamerkin Heinolan ja
Nastolan rajalla.
paluu