Ks. my�s:
Tiehallinto jatkaa
alueurakoiden kilpailuttamista
v. 2002
Hoitourakat ratkaistu
|
Tiehallinnon teettämistä koskevat linjaukset sekä tienpidon kilpailuttaminen
Tiehallinto hankkii kaikki tienpidon tuotteet ja palvelut kilpailuttamalla vuoteen 2005 mennessä. Neljän vuoden siirtymäaikana kilpailua avataan asteittain. Teettämisen perustana on kokonaistaloudellisuus, toimittajan laatuvastuu, yhteistoiminta sekä markkinoiden kehittäminen. Strategisena tavoitteena Tiehallinnolla on hankkia tienpito kokonaistuotteina ja -palveluina.
Strategiansa mukaisesti:
- Tiehallinto avaa tienpidon kilpailua siirtymäkauden aikana siten, että teiden rakentaminen ja ylläpito avautuvat kilpailulle vuoden 2002 sekä teiden suunnittelu ja hoito vuoden 2004 loppuun mennessä. Siirtymäkauden aikana Tiehallinto teettää osan tienpidosta neuvottelusopimuksin Tieliikelaitoksella.
- Tiehallinto hankkii tienpidossa ja tieliikenteessä tarvittavat tuotteet ja palvelut kokonaistaloudellisesti, edistää alan toimivien markkinoiden kehittymistä sekä on asiantunteva teettäjä, joka kohtelee kaikkia palveluja tarjoavia tuottajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi.
- Tienpidon hankkimiseen kokonaistuotteina ja palveluina edetään asteittain. Suunnittelukohteita ja urakkakokonaisuuksia voidaan muodostaa yli tiepiirirajojen. Käytössä on kaikki urakkamuodot, kuten kokonaisvastuu- ja kokonaisurakat sekä projektinjohtomallit. Urakat ja konsulttitoimeksiannot ratkaistaan kokonaistaloudellisin perustein. Ratkaisuissa otetaan huomioon konsultin ja urakoitsijan tarjouksessaan esittämät yritysominaisuudet, laaduntuottokyky ja hinta.
- Tiehallinto edellyttää, että tuotteet ja palvelut toimitetaan kaikilta osiltaan laatuvaatimusten mukaisina. Tuottajilta tullaan vaatimaan auditoidut laatujärjestelmät projektikohtaisine laatusuunnitelmineen ja raportointeineen. Laatuvastuuajattelun mukaisesti tuottaja osoittaa työnsä laadun. Laadukasta työtä ohjaavat bonukset ja sanktiot.
Tienpidon kilpailuttamisessa Tiehallinto toteuttaa eduskunnan ja valtioneuvoston asettamia periaatteita ja toimintalinjoja seuraavasti:
- Suunnittelu avataan kilpailulle asteittain vuoden 2004 loppuun mennessä. Vuonna 2001
kilpailutettiin suuret suunnitteluhankkeet sekä enintään viidennes muista suunnitteluhankkeista. Tiehallinnon käyttämiä hankintatapoja ovat suorahankinta, neuvottelumenettely, rajoitettu tarjouspyyntömenettely ja suunnittelukilpailu. Alalla vakiintunut suorahankintakäytäntö pienehköissä (alle
3400 �) toimeksiannoissa on edelleen suositeltava hankintatapa. Neuvottelumenettelyä suositaan suunnitteluprosessin alkupäässä (esi- ja tarveselvitykset) ja tarjousmenettelyä loppupäässä (yleis- ja tiesuunnitelmat). Suunnittelukilpailua suositaan erityisesti hankkeissa, joissa halutaan uusia ratkaisuvaihtoehtoja siten, että parhaimman idean tai vaihtoehdon tarjonnut saa varsinaisen suunnittelutyön. Tällöin kyseessä voi olla pienehkökin kohde.
- Teiden rakentaminen ja ylläpito avataan täysimääräisesti kilpailulle vuoden 2003 alusta lukien. Vuonna 2001
kilpailutettiin lähes kaikki uudet suuret tie- ja siltainvestoinnit sekä lisäksi noin kolmannes muista alkavista kohteista. Vuonna 2002 kilpailutetaan vastaavasti noin kaksi kolmannesta uusista kohteista. Tiepiirit päättävät kilpailutettavista kohteista. Linjausten mukaisesti kokonaispalvelujen ja -tuotteiden osuutta lisätään. Kaikki urakkamuodot niin toteutusmuotojen kuin maksuperusteen suhteen ovat käytettävissä. Siirtymäkauden aikana Tiehallinto pyrkii kokeilemaan ns. kuntovastuu-urakkamenettelyä, joissa urakkaan liittyy tuotteen ylläpito- ja mahdollisesti myös sen hoitovastuu tietyksi ajaksi.
- Yleisten teiden hoito avataan kilpailulle oheisessa liitteessä esitetyn suunnitelman mukaisesti vuoden 2004 loppuun mennessä. Suunnitelma on sitova vuoden 2001 osalta ja alustava vuosien 2002-04 osalta. Urakkamuotona on kokonaisvastuullinen alueurakka, laajuudeltaan 500-1500 km. Urakka-aika on kolme vuotta. Siirtymäajan lopulla alkavien kohteiden osalta urakka-aika ratkaistaan myöhemmin erikseen.
LIITETAULUKOT
Yleisten teiden hoidon kilpailuttamisohjelma
Yleisten teiden hoidon alueurakoiden kilpailuttamisohjelma
Suunnitelma vuodelle 2002
Ks.:
Tiehallinto jatkaa
alueurakoiden kilpailuttamista
v. 2002
Alustava suunnitelma vuodelle 2003
Urakka-alue |
Tiepiiri |
Tiepituus
km
|
Hyvinkää |
U |
675 |
Mäntsälä |
U |
415 |
Huittinen |
T |
805 |
Kankaanpää |
T |
785 |
Lieto |
T |
480 |
Paimio |
T |
920 |
Juva |
KaS |
1 250 |
Kotka |
KaS |
940 |
Hämeenlinna |
H |
1 030 |
Parkano |
H |
845 |
Riihimäki |
H |
430 |
Virrat |
H |
815 |
Ilomantsi |
SK |
1 125 |
Nilsiä |
SK |
1 155 |
Nurmes |
SK |
1 245 |
Jämsä |
KeS |
785 |
Keuruu |
KeS |
830 |
Alajärvi |
V |
745 |
Kauhajoki |
V |
920 |
Vaasa |
V |
845 |
Veteli |
V |
725 |
Kuhmo |
O |
1030 |
Piispajärvi |
O |
525 |
Pyhäjärvi |
O |
815 |
Vaala |
O |
640 |
Kittilä |
L |
1 315 |
Posio |
L |
480 |
Ranua |
L |
555 |
Yhteensä |
28 |
23125 |
Yleisten teiden hoidon alueurakoiden kilpailuttamisohjelma
Alustava suunnitelma vuodelle 2004
Urakka-alue |
Tiepiiri |
Tiepituus
km
|
Espoo |
U |
560 |
Vantaa |
U |
530 |
Pori |
T |
775 |
Raisio |
T |
920 |
Imatra |
KaS |
1 100 |
Mikkeli |
KaS |
810 |
Mäntyharju |
KaS |
585 |
Lahti |
H |
1 100 |
Orivesi |
H |
910 |
Iisalmi 1) |
SK |
1 395 |
Joensuu 2) |
SK |
905 |
Kuopio 3) |
SK |
995 |
Suolahti |
KeS |
730 |
Kokkola |
V |
650 |
Seinäjoki |
V |
715 |
Kuusamo |
O |
990 |
Pudasjärvi |
O |
640 |
Pulkkila |
O |
1055 |
Suomussalmi |
O |
920 |
Ivalo |
L |
1 140 |
Kemi etel |
L |
500 |
Sodankylä |
L |
1 080 |
Yhteensä |
22 |
19005 |
Vuonna 2004 kilpailutetaan lisäksi uudestaan vuonna 2001 kilpailutetut kohteet
1 ) Iisalmeen yhdistetään nykyinen Kiuruvesi
2 ) Joensuuhun yhdistetään nykyinen Juuka
3 ) Kuopioon yhdistetään nykyinen Leppävirta
|