Valtatie 6 Koskenkylä - Rutumi
Yleissuunnitelman laatiminen

Tiedote 1


     

Uudenmaan tiepiiri on käynnistänyt yleissuunnitelman laatimisen valtatien 6 parantamiseksi välille Koskenkylä – Rutumi. Suunnittelualueen pituus on noin 17,5 km. Selvitettävät linjaukset ovat vuonna 1998 laaditun kehittämisselvityksen mukaisia. Kehittämisselvityksessä uusia linjauksia on Koskenkylän ja Liljendalin välillä kolme ja Liljendalin ja Rutumin välillä neljä. Tärkeimmät liittymät ovat Österbyssä, Liljendalissa ja Rutumissa.

Tiehankkeen kustannuksiksi on arvioitu linjausvaihtoehdoista riippuen 92-125 Mmk.

Suunnittelu on käynnistynyt lokakuussa 1999 ja se valmistuu kesällä 2000. Suunnittelun ensimmäisessä vaiheessa tarkennetaan kehittämisselvityksen linjausvaihtoehtoja ja arvioidaan vaihtoehtojen ympäristövaikutukset. Yleissuunnitelmaksi viimeisteltävä vaihtoehto valitaan ympäristöllisen toteuttamiskelpoisuuden, tie- ja liikenneteknisten tarkastelujen sekä taloudellisten vertailujen perusteella.

Suunnitelman valmistuttua se käsitellään uuden vuonna 1999 voimaan tulleen tielainsäädännön mukaisesti. Yleissuunnitelma on tarkoitus saada hyväksytyksi vuoden 2000 loppuun mennessä. Suunnittelu jatkuu tiesuunnitelman laatimisella alustavasti vuonna 2001. Tavoitteena on suunnitelmavalmius, jonka mukaan rakentamistyöt voitaisiin käynnistää rahoituksesta riippuen vuonna 2002.

Työtä ohjaamaan perustetaan hankeryhmä, jossa ovat edustettuina Uudenmaan tiepiirin, konsultin, Uudenmaan ympäristökeskuksen, Itä-Uudenmaan liiton sekä alueen kuntien edustajat. Alueen asukkaita ja yhteisöjä kuullaan asukasryhmässä ja avoimissa suunnitelmanäyttelyissä. Asukasryhmä kootaan alueen yhdistysten ja muiden ryhmien edustajista ja sen tavoitteena on seurata ja vaikuttaa suunnitteluun. Vuorovaikutteisella suunnittelulla halutaan varmistaa yleissuunnitelman hyväksyttävyys sekä vaikutusarvioinnin monipuolisuus ja kattavuus. Työn konsulttina toimii LT-Konsultit Oy.

Ensimmäinen suunnitelmanäyttely ja asukasryhmän tapaaminen ovat tammikuussa 2000. Tilaisuuksista ilmoitetaan erikseen.

Lisätietoja työstä antavat:
Tore Granskog Uudenmaan tiepiiri puh. 0204 22 2762
Sami Mankonen Uudenmaan tiepiiri puh. 0204 22 2934
Paavo Mero LT-Konsultit Oy puh. (09) 615 811


Kehittämisselvityksen (1998) mukaiset linjaukset

  
Paluu:
Valtatie 6, Koskenkylä - Rutumi, etusivu

 

     

Copyright © Tielaitos 2000