|
Valtatien 4 kehittämissuunnitelma Oulun kohdalla
Liikennemäärät
valtatiellä 4 Oulun kohdalla kasvavat nopeasti ja sen seurauksena myös
liikenteen ongelmat pahenevat. Oulujoen ylittävillä Pohjantien
silloilla on liikenne kasvanut viitenä viimeisenä vuonna lähes
40 % eli keskimäärin 7 % vuodessa. Vuoden 2001 keskimääräinen
vuorokausiliikenne em. kohdalla oli noin 40 000 autoa vuorokaudessa ja sen
on ennustettu kasvavan vuoteen 2020 mennessä 56 000-64 000 autoon vuorokaudessa. Joen ylitysosuudella nykytilanteessa esiintyv�t toimivuusongelmat
laajenevat koko suunnitteluosuudelle, ellei tiet� paranneta.
Oulunjoen ylittävä nelostieosuus on jo nykyisin erittäin herkkää
liikenteen häiriöille. Liikenneonnettomuuksien valossa turvallisuuspuutteita on tiejaksoilla Oulu-Kontinkangas, Kontinkangas-Laanila ja Linnanmaa-Pateniemi.
Suurten liikennemäärien seurauksena myös tienvarsiasutus kärsii
liikenteen ympäristöhaitoista, joita ovat mm. melu ja päästöt.
Oulujoen sillat ovat huonokuntoiset ja ne pit�isi korjata jo nykyiselle liikenteelle mahdollisimman pian. Liikennem��rien kasvun vaatima
kantavuuden lis��minen edellytt�� p��llysrakenteiden uusimista. Nykyisen p��llysrakenteen korjaaminen ei ole teknis-taloudellisesti j�rkev��.
|