Tienpidon haasteet kasvavat
Uudellamaalla
Tiedote 12.2.2002
Reilu
vuosi sitten entinen Tielaitos jaettiin kahtia Tiehallinnoksi ja
Tieliikelaitokseksi. Tiehallinto vastaa asiantuntijana Suomen yleisist� teist�
ja tienpidosta. Toiminnan perustana on yhteiskunnan tarpeet.
Tiehallinto muodostuu keskushallinnosta ja
yhdeks�st� tiepiirist�. Uudenmaan tiepiiri toimii Uudenmaan ja It�-Uudenmaan
maakuntien alueella.
Siirtym�kaudella kilpailu aukeaa asteittain
Suuret suunnittelu- ja investointikohteet
kilpailutetaan. Koko toiminta avataan kilpailulle asteittain vuoteen 2005
menness�. Pienet kilpailutettavat kohteet kootaan entist� suuremmiksi
kokonaisuuksiksi.
Merkitt�vin muutos tapahtuu tieverkon hoidon
osalla. Uudenmaan tiepiiri on jaettu yhdeks��n hoitourakkaan. Viime vuonna
kilpailutettiin kolme urakkaa L�nsi-Uudellamaalla. T�n� vuonna vuorossa ovat
Loviisan ja Porvoon hoitourakoiden kilpailuttaminen. Urakoiden
laatuvaatimuksissa m��ritell��n haluttu hoidon taso. Laatuvaatimuksia
seurataan ja korjataan asiakkaiden palautteiden sek� rahoituksen ja
toimintaymp�rist�n muutosten perusteella.
Tiest�n kunnon s�ilytt�minen on haastava
tavoite
Tienpidon m��r�rahat my�nnet��n valtion
talousarviosta. Vuodesta 1991 alkaen m��r�rahat ovat v�hentyneet. T�n�
vuonna tiepiirill� on k�yt�ss��n noin 100 miljoonaa euroa, joista 22
miljoonaa euroa jakautuu suurille investointihankkeille ja 78 miljoonaa euroa
perustienpitoon. Perustienpidon rahat k�ytet��n tieverkon hoitoon ja kunnon
s�ilytt�miseen, liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden sek�
ymp�rist�n kohentamiseen.
My�nteist� vuoden 2002 m��r�rahojen suhteen
on se, ett� eduskunta lis�si perustienpidon rahoitusta noin 50 miljoonalla
eurolla. Lis�rahoitus jaettiin alueellisesti alemman tieverkon kuntoa
painottaen. Uudenmaan tiepiirin osuus lis�rahoituksesta on noin 4,3 miljoonaa
euroa. Siit� k�ytet��n tiest�n kuntoa parantavaan hoitoon 1,2 miljoonaa
euroa sek� p��llysteiden ja rakenteen parantamiseen loput 3,1 miljoonaa
euroa.
P��tieverkon parantaminen
Tienpidon haasteet Uudellamaalla kasvavat
jatkuvasti. E18 tien t�ydent�minen v�lill� Lohja-Lohjanharju k�ynnist��
puuttuvan moottoritieosuuden rakentamisen Helsingin ja Turun v�lille.
It�-Uudellamaalla valtatie 6 parannetaan Koskenkyl�n ja Kouvolan v�lill�.
Valtatiell� 2 Nummelan liittym�n turvallisuutta parannetaan rakentamalla
paikalle eritasoliittym�.
P��kaupunkiseudun ongelmat lis��ntyv�t
P��kaupunkiseudun kasvupaineet lis��v�t
entisest��n ruuhkille ja melulle altistuvien m��r��. Keh� III:n
rakentaminen Lentoasemantien ja Tikkurilan v�lill� k�ynnistyy viimeist��n
syksyll� 2002. Joukkoliikenteen osalla piiri toteuttaa Bussi-Jokeriin
liittyvi� pys�kkij�rjestelyj�.
Liikenneturvallisuus huolestuttaa
Liikenneturvallisuuden kannalta viime vuosi oli
synkk�. Liikennekuolemien m��r� k��ntyi monen vuoden my�nteisen
kehityksen j�lkeen nousuun. Koko maassa liikenneonnettomuuksissa kuolleita oli
425, joista yleisill� teill� 317. Uudenmaan tiepiirin alueella yleisill�
teill� kuoli viime vuonna 46 ja loukkaantui vakavasti 942 henkil��. L�hes 60
% yleisten teiden liikennekuolemista tapahtuu p��teill� ja niist� noin
puolet on kohtaamisonnettomuuksia.
Tiepiirin mahdollisuudet v�hent��
liikennekuolemia ovat nopeusrajoitusten laskeminen ja tieymp�rist�n
pehment�minen siten, ettei tielt� suistuminen johda kohtalokkaisiin
seurauksiin. Keinoja ovat mm. moottoriteiden keskialueen ja kallioleikkauksien
kaiteet, my�t��v�t valaisinpylv��t, riista-aidat, talvihoidon laadun
seuranta sek� p��llysteiden uusimisen nopeuttaminen uraisuuden
v�hent�miseksi.
Liikenneonnettomuuksien v�hent�minen on
kaikkien tienk�ytt�jien yhteinen asia. Tiest��n kohdistettavin toimin
saavutetaan vain osa tavoitteesta.
Lis�tietoja Tiejohtaja Rita Piirainen
puh. 0204 22 2700
|