Tiehallinto Tulevaisuuden näkymiä 4/1997
Sisältö
Tulevaisuuden näkymiä ilmestyy vähintään neljästi vuodessa. Lehden kustantaja on Tiehallinto ja julkaisija Tie- ja liikennetekniikka. Toimitusneuvostoon kuuluvat Nils Halla (vastaava toim.), Veijo Kokkarinen. Toimituksen osoite on Tielaitos/tie- ja liikennetekniikka, PL 33, 00521 Helsinki, p. 0204 22 2516 (Halla), telefax 0204 22 2395. Jakelutoivomukset vastaavalle toimittajalle. - ISSN 0789-8886 Valtioneuvosto antoi viime vuoden syksyllä ja viime keväänä kaksiosaisen tulevaisuusselontekonsa eduskunnalle. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta taas julkisti viime keväänä lausuntonsa selonteon 1. osasta. Referoimme pari numeroa sitten tätä kiinnostavaa mietintöä. Kannanotto selonteon toiseen osaan on eduskunnassa parhaillaan tekeillä. Itse selontekojulkaisut ovat kyllä olleet varsin luettavia, eivätkä edes kovin laajojakaan, mutta niidenkin lukeminen on nykyisessä informaatiotulvassa saattanut monilta jäädä. Tiedon leviämistä auttaaksemme julkaisemme tässä numerossa selontekoa tiivistettynä. Ensimmäisen kirjoituksen on laatinut Reijo Vanne, joka on ollut kiinteästi mukana selonteon valmistelussa. Veijo Kokkarinen puolestaan on lukenut selonteon kiinnostavaa 1. liiteosaa työelämän tulevaisuudesta ja teki yhteenvedon sen sisällöstä sekä arvioi mahdollisten muutosten vaikutusta liikenteeseen. Euroopan liikenneministerikongressi (CEMT/ECMT) piti lokakuussa Innsbruckissa symposiumin liikenteen muutoksista ensi vuosisadalla. Johtaja Jukka Isotalo oli mukana Tielaitoksen edustajana ja kirjoittaa vaikutelmistaan. Lehden (paperiversio) lopussa on annos ESMERK/Future Survey –aineistoa, josta löytyy monenlaisia ’heikkoja signaaleita’ tulevaisuuden tarkasteluun.
N. Halla Sähköposti:Internet: [email protected] Reijo Vanne Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, Valtioneuvoston kanslia /tulevaisuusselonteko Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko
Eduskunta hyväksyi syksyllä 1992 ponnen siitä, että hallitusten on annettava kerran vaalikaudessa tulevaisuusselonteko. Tulevaisuusselonteon antaminen kirjattiin myös Lipposen hallituksen ohjelmaan. Vuonna 1993 Ahon hallitus antoi ensimmäisen selonteon. Lipposen hallituksen selonteko annettiin eduskunnalle kahdessa osassa, osa 1 "Suomi ja Euroopan tulevaisuus" lokakuussa 1996 ja osa 2 "Reilu ja rohkea - vastuun ja osaamisen Suomi" huhtikuussa 1997. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on antanut selonteon ensimmäisestä osasta eduskunnan hyväksymän mietintönsä. Toisesta osasta annettava mietintö valmistunee keväällä 1998. Selonteon tarkoitus on se, että politiikan suunta kokonaisuutena pitemmällä aikavälillä tulisi käsiteltyä poliittisessa päätöksenteossa. Lipposen hallituksen selonteko ajoittui kansainvälisen talouden ja politiikan sekä Suomen talouden ja yhteiskunnan näkökulmasta mielenkiintoiseen aikaan. Euroopan poliittinen tilanne oli selkiytynyt suurten muutosten jälkeen. Kansainvälisessä taloudessa markkinoiden avautumisen vaikutukset olivat hyvässä vauhdissa. Suomen taloudessa oli sivuutettu sopeutumisen kipein vaihe. Monessa prosessissa oltiin kuitenkin siirtymävaiheen jälkeisen uuden alun ja uusien ratkaisujen edessä. Kumpaakin selonteon osaa valmisteli oma työryhmänsä. Työryhmillä oli yhteinen johtoryhmä, jonka puheenjohtajana oli ministeri Arja Alho, varapuheenjohtajana opetusministeri Olli-Pekka Heinonen ja joka koostui hallitusryhmien edustajista, ministeriöiden korkeimmista virkamiehistä sekä tieteellisen tutkimuksen edustajista. Valmisteluprosessin kuluessa kuultiin erityyppisissä tilaisuuksissa lisäksi satojen koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden näkemyksiä. Kun kysymyksessä on valtioneuvoston tulevaisuusselonteko, loppuraportteja ei ole jätetty analyysien, skenaarioiden tai vaihtoehtojen muotoon kuten tulevaisuuskuvissa yleensä voidaan tehdä, vaan hallitus lausuu niissä myös yleisiä politiikkalinjauksia.
Suomi, Eurooppa ja globaali hallinta Markkinoiden, erityisesti pääomamarkkinoiden, avautuminen sekä viestintäteknologian kehitys ovat johtaneet vilkkaaseen keskusteluun globalisaatiosta. Globalisaatiolla tarkoitetaan talouden tai ainakin sen pelisääntöjen ja kulttuurin yhdenmukaistumista maailman eri puolilla. Merkittävät toimijat, kuten suuret yritykset ja sijoittajat, pitävät päätöksillään huolen siitä, että kansallisvaltioilla ei ole mahdollisuuksia poiketa tehokkaimmasta ratkaisusta. Politiikan, erityisesti kansallisen politiikan ja kansallisvaltion, merkitys näyttää vähenevän ja politiikan tehtäväksi jäävän vain väistämättömien johtopäätösten tekeminen. Globalisaatio ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen ilmiö. Sijainnin merkitys on tosin pienentynyt ja pienenee sekä talouden että kulttuurin ilmiöissä. Kilpailuetuja voi kuitenkin tavoitella erilaisilla strategioilla. Esimerkiksi väestön korkeaa koulutustasoa ja siihen perustuvaa kilpailuetua on käytännössä mahdotonta saavuttaa ilman siihen tähtäävää kansallista politiikkaa. Ylikansallinen tai globaali hallinta on tullut monissa kysymyksissä ajankohtaisemmaksi. Ilmastomuutos ja eräät muut ympäristöongelmat ovat hyviä esimerkkejä tästä. Vapaiden markkinoiden pelisääntöihin voi vaikuttaa vain globaalilla tai ylikansallisella tasolla. Tämä seikka on sisämarkkinoilla saavutettavien tehokkuusetujen ohella rahaliitonkin (EMU:n kolmas vaihe) perusteluna. Globalisaation myönteisiä puolia on talouden kasvun vauhdittuminen erityisesti Kaakkois-Aasian väkirikkaissa maissa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa. Maailmanpankin ja muidenkin talousennustajien näkemyksen mukaan Kaakkois-Aasia on seuraavan kymmenen vuoden aikana nopeimmin kasvava maailmantalouden alue. Tulevaisuusselonteossa kiinnitetään huomiota myös siihen, että kasvun jatkuminen ei näilläkään alueilla ole itsestään selvää. Alueilla on ennen pitkää edessään ainakin kasvustrategian muutoksen ongelma. Kova investointivauhti ja erityisesti työvoimaresurssien mobilisointi eivät voi jatkua loputtomiin. Vauhdikkaaseen talouskasvuun liittyvät myös maiden sisäisistä kasvuvauhtieroista johtuvat riskit. EU:n, Japanin ja Yhdysvaltojen talouksien arvioidaan kasvavan hitaammin kuin koko maailmantalouden, mutta kuitenkin nopeammin kuin 1990-luvun alkupuolella eli 2,5 - 2,8 prosentin vauhdilla vuodessa reaalisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Maailmantalouden kasvuarviot liikkuvat 3,5 prosentin vuosikasvun suuruusluokassa. Suotuisat ajat näyttävät siis olevan edessä. Suomalaisten tuotteiden vientimarkkinaosuuksien arvioidaan kasvavan ja selonteossa pidetäänkin todennäköisenä, että talous kasvaa Suomessa nopeammin kuin muissa OECD-maissa. Tämä näkemys toteutuu ainakin kuluvana vuonna. Maailmantalouden kehitykseen liittyvien riskien hallinta ja samalla suotuisan kehityksen toteutuminen ovat ensi sijassa globaalin hallinnan onnistumisen varassa. Väestökysymyksissä taloudellisen kehityksen eritahtisuudesta ja väestön ikärakenne-eroista johtuvat muuttoliikkeet ovat merkittävin hallittava asia. Eritahtisen kehityksen toinen ääripää on aavikoitumisesta johtuva nälkä. Kasvun ja ilmastonmuutoksen hidastaminen eivät onnistu samanaikaisesti ilman maailmanlaajuista sopimuksiin sitoutumista. Globalisaatio, kuten mikä tahansa muutosprosessi, synnyttää voittajia ja häviäjiä. Suuretkin kulttuurit voivat tuntea itsensä uhatuksi. Taloudenkin pelisäännöt, esimerkiksi lapsityövoiman käytössä, vaihtelevat. Globalisaatio lisää vastuuta yhteisten pelisääntöjen toteutumisesta. Kehityskulut ja kohtaamiset johtavat ristiriitoihin, joita voidaan hallita vain yhteisillä sopimuksilla. Eurooppa on itsessään monen kulttuurin maanosa. Tämä on keskeinen lähtökohta Euroopan unionin kehittämisessä. Euroopan integraation suuri linja on koko sodanjälkeisen ajan ollut rauhan vahvistaminen, hyvinvoinnin edistäminen sekä kansalaisten aseman ja oikeuksien parantaminen. Tämä on myös Suomen kansainvälisen politiikan peruslinja, jonka toteuttamisessa Euroopan unionissa vaikuttaminen on Suomen keskeinen väline. Euroopan unionissa ei ole näköpiirissä muutoksia suureen linjaan. Keskeinen kysymys on kuitenkin se, kuinka muutokset EU:n välittömässä toimintaympäristössä etelässä ja idässä sekä Euroopan globaalissa asemassa pystytään kohtaamaan mahdollisuuksina ja kääntämään vahvuuksiksi. Rauhan vahvistamisen politiikka perustuu EU:ssa laajaan turvallisuuskäsitykseen. Demokratia, ihmisoikeudet ja markkinatalouteen perustuva hyvinvointi ovat myös Euroopan vakauden kysymyksiä. Suomen myönteinen suhtautuminen unionin laajenemiseen perustuu ensi sijassa tähän. Suomen politiikassa unionin jäsenenä suurin huomio kohdistuu Venäjän ja lähialueiden kehitykseen. Suomi tukee Venäjän mukaantuloa kansainvälisiin taloudellisiin yhteistyöjärjestelyihin sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistumista Venäjällä. EU:n ja Venäjän suhteiden tärkein kysymys seuraavan kymmenen vuoden aikana on kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen kehittäminen vapaakauppasopimukseksi. Itämeren alueen on EU:n tukeman tiivistyvän yhteistyön vauhdittamana mahdollisuus kehittyä kasvualueeksi Euroopassa. Suomen tavoitteena on Baltian maiden ja Puolan EU-lähentyminen. Viron ja Puolan kehitys kohti EU-jäsenyyttä onkin edennyt. Suomi vaikuttaa jatkossakin EU:n PHARE- ja TACIS-ohjelmien suuntautumiseen Suomen lähialueille. Tulevaisuusselonteossa todetaan myös Barentsin alueen luonnonvarat ja niiden pitkällä aikavälillä toteutuva hyödyntäminen sekä Kuolan niemimaan ja Arkangelin alueen ympäristöongelmat. Tulevaisuudessa nämä nähdään mahdollisuuksina hyödyntää Suomen ympäristö- ja arktisen teknologian osaamista. Selonteossa nähdään Suomen sijainti mahdollisuutena kehittyä EU:n arktisen alueen liiketoimintakeskukseksi ja Skandinavian, Baltian sekä Venäjän liikenne-, tele- ja tietoverkkojen keskukseksi. Tavoite on siis kunnianhimoisempi kuin pelkkä gateway-rooli. Selonteossa mainitaan yhteyksistä erikseen Pohjolan kolmio, Itämeren käytävä (meriliikenne), Venäjän käytävä (Helsinki-Pietari-Moskova), Via Baltica sekä euro-arktinen käytävä (Barentsin väylä Murmanskiin, Arkangelin rautatieyhteys ja Koillisväylän meriliikenne). Euroopan unionin kehityksestä puhutaan käsitteillä laajeneminen ja syveneminen. Jälkimmäisellä tarkoitetaan erityisesti EMU:n kolmannen vaiheen eli rahaliiton toteutumista. Laajenemiseen liittyviä Suomen kannalta tärkeitä asioita ovat pienten jäsenmaiden oikeuksien turvaaminen sekä unionin alue-, rakenne- ja maatalouspolitiikka. Nykyistä alue- ja rakennepolitiikkaa ohjaavat säädökset ovat voimassa vuoden 1999 loppuun saakka. Tulevaisuusselonteon mukaan alue- ja rakennepolitiikan tehon tulisi Suomessa pitää ainakin nykytasollaan. Maatalouspolitiikasta todetaan, että maatalouden harjoittaminen tulisi turvata Suomessa pitkälläkin aikavälillä sekä toisaalta, että unionin maatalousmenot evät saa kasvaa laajenemisenkaan yhteydessä. EU:n kehittymisvaihtoehtoja luonnehditaan analyysiosassa kolmella skenaariolla. Ensimmäinen ja Suomen politiikan kannalta tavoiteltavin on moniytiminen unioni. Moniytimisyys sisältää sekä laajenemisen että syvenemisen, kuitenkin realistisesti sillä tavoin, että jäsenmaat saattavat edetä eri vauhtia kuten tapahtunee rahaliitossa aloittavien maiden valikoitumisessa. Toista unionin kehitysvaihtoehtoa luonnehditaan riisutuksi unioniksi, missä sekä laajeneminen että syveneminen on hylätty strategiavaihtoehtoina. Unionin olennaiseksi sisällöksi jäisi neljän taloudellisen vapauden toteutuminen sisämarkkinoilla. Nykyisiäkin unionin toimivallan lohkoja palautettaisiin kansalliseen toimivaltaan. Kolmas vaihtoehto on koteloitu Euroopan unioni. Tämä vaihtoehto on eräänlainen pysähtyneisyyden vaihtoehto, jossa unioni ei päätöksenteossaan pysty vastaamaan kehittymisen haasteisiin. Myöskään nykystrategiasta luopumispäätöksiä ei pystyttäisi tekemään, vaan ratkaisuja vain siirrettäisiin. Esimerkiksi rahaliitosta ei luovuttaisi, mutta sen toteutumista lykättäisiin tai sisältöä vesitettäisiin olennaisesti. Selonteon ensimmäisen osan antamisen jälkeen unionin kehitys näyttää edenneen Suomen tavoittelemaan suuntaan Euroopan suotuisan yleisen talouskehityksen vauhdittamana.
Reilu ja rohkea Suomi Tulevaisuusselonteossa todetaan pitkän aikavälin politiikan keskeisen näkökulman olevan investoida tulevaisuuteen kestävällä tavalla. Investoinnit ovat tässä laajempi käsite kuin fyysisen pääomakannan kasvattaminen. Samoin kestävyys on laajempi käsite kuin luonnonvarojen säilyttäminen. Kestävyyden politiikan tunnusmerkki on se, että missään vaiheessa ei jouduta ns. pakkorakoihin, missä on vain yksi vaihtoehto tai tilanteisiin, jossa kaikki käytettävissä olevat vaihtoehdot merkitsevät rajua muutosta. Rajujen muutosten ongelma verrattuna ‘pienten askelten politiikkaan’ on se, että riski hallittavuuden menetyksestä on suuri. Jonkinlaisen aavistuksen siitä, mistä on kysymys, saa, kun ajattelee vajaan kymmenen vuoden takaista pääomamarkkinoiden vapautumista ja Neuvostoliiton kaupan romahdusta sekä sitä mitä näistä seurasi. Suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä hallitus haluaa korostaa erityisesti työn merkitystä sekä talouden kehityksen tekijänä että elämänsisällön antajana. Tällä korostuksella on seuraamuksia monille politiikkalohkoille. Työtulojen verotuksen, ml. palvelujen arvonlisävero, alentaminen on tavoitteena pitkälläkin aikavälillä. Osallistumistulojärjestelmästä puhutaan työelämästä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien työnteon jatkamismahdollisuuksien yhteydessä. Kouluttautumisen palkitseminen ja elinikäisen oppimisen järjestäminen todetaan nekin toteutettavaa politiikkaa luonnehdittaessa. Työhön kannustamista ei pidetä pelkästään verotuskysymyksenä, vaan kehittämiskohteeksi todetaan myös työelämä kokonaisuutena, työilmapiiri mukaanluettuna. Reilu-sanalla viitataan tavoitteeseen kehittää monimutkaisia järjestelmiä läpinäkyvämpään suuntaan, jolloin kansalaisten omien päätösten seuraukset olisivat selvemmin hahmotettavissa ja kannustinongelmatkin vähenisivät. Rohkea-sanalla taas viitataan kansalaisen kasvaneeseen vastuuseen esimerkiksi omasta työurastaan. Politiikan rooli tässä yhteydessä on kehittää suomalaista hyvinvointivaltiota siihen suuntaan, että se vastaa kansalaisten yksilöllisiin riskinottotilanteisiin. Ihmiset ovat yleensä riskinkarttajia ja kasvaneet riskit ilman riskien jakamista aiheuttaisivat sen, että monet hyvät päätökset jäisivät tekemättä. Työn kysynnän ja tarjonnan suhteessa näyttää 20 - 30 vuoden perspektiivillä olevan kaksi jaksoa. Ensimmäiset kymmenen vuotta ovat työttömyyden, vaikkakin alenevan, vuosia. Sen jälkeen työvoima ja ennen pitkää väestökin alkaa supistua ja vallitsee varmaankin nykyisten mittapuiden mukaan täystyöllisyys ja monilla aloilla jopa työvoimapula. Tähän kehitykseen sisältyy monta haastetta. Vielä nyt erot työvoimaikäluokkien koulutustasoerot ovat suuret. Nuorten koulutus on huomattavasti korkeampi kuin 55-64 -vuotiaiden. Eroja voi luonnehtia jopa maailmanennätyksiksi. Oikeilla asenteilla ja aikuiskoulutuksella pitäisi voida pitää ainakin suuret ikäluokat työelämässä. Toisaalta nuorten osaaminen ei saisi työttömyyden takia rapautua, varsinkaan kun kymmenen vuoden päästä kaikkia osaajia tarvitaan. Kuten edellä kirjoitetusta on selvinnyt, tulevaisuusselonteossa ei nojauduta Jeremy Rifkinin näkemyksiin työn loppumisesta. Ns. kolmannen sektorin laajenemista pidetään kuitenkin todennäköisenä ja tietyssä tarkoituksessa jopa tavoiteltavana. Osallistumistulojärjestelmällä ajatellaan tuettavan kansalaisten toimeentuloa sellaisista töistä, joista palkka ei eri syistä takaa riittävää toimeentuloa. Useinkin tällaisia töitä voi luonnehtia kolmanneksi sektoriksi. Työn hyöty leviää niin laajalle yhteiskunnassa, että varsinainen palkanmaksaja ei pysty sitä keräämään itselleen ja kattamaan työntekijän toimeentuloa. Toisaalta työ on hyödyllistä myös sen tekijälle antaman elämänsisällön takia. Suomalaisen työelämän ydin rakennetaan tulevaisuudessa korkean osaamisen varaan. Työelämässä korkean osaamisen kasvattamiseen ja ylläpitämiseen liittyy luonnollisesti työelämän koulutuksen järjestämisen ja rahoituksen ongelma. Ongelma on todennäköisesti nykyistä suurempi, koska vastuu urasta on nykyistä enemmän työntekijällä. Organisaatioihin sitoutuu paljon osaamista tai niissä kehittyy ainakin tehokasta toimintakulttuuria, josta osa organisaation hajotessa katoaa. Tulevaisuudessa organisaatiot ovat nykyistä epästabiilimpia. Verkostot ja ainakin tiimit ovat jo tätä päivää. Tulevaisuuden suuri haaste on osaamisen hallinta (knowledge management) koko yhteiskunnan tasolla näissä epästabiilimpien organisaatioiden oloissa. Toinen korkean osaamisen yhteiskunnan järjestymisongelma on luovuuden mahdollistaminen. Rakenteet eivät saisi olla luovuuden esteenä. Innovaatioille on muitakin mahdollisia esteitä kuin organisaatiokulttuurit. Tulevaisuusselonteossa todetaan hallituksen kiinnittävän huomiota rahoitusjärjestelmän toimivuuteen uusien ideoiden ja tuotteiden markkinoille pääsyssä. Suomalaista "osaamisketjua" nimittäin luonnehtii se, että koulutustasossa, opinnäytteissä, kansainvälisissä tieteellisissä julkaisumäärissä ja patenttien määrissä sijoitumme korkeammalle kuin uusien markkinoille tulevien tuotteiden kehittelyssä. Tähän kokonaisuteen liittyy myös se selonteossa todettu seikka, että tietoyhteiskuntakehityksessä on syytä korostaa ihmisen osuutta. Tästä haasteesta selonteossa todetaan, että kansainvälisessä kilpailussa se maa, joka onnistuu tietoyhteiskunnan luovuuden valtatien rakentamisessa, saa ratkaisevan kilpailuedun. Tulevaisuusselonteossa sanotaan Suomen siirtyneen investointivetoisen kasvun kaudesta innovaatiovetoiseen kasvuun. Investoinneilla on edelleen tärkeä osa, mutta osaamisen sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen merkitys on kasvanut ja kasvaa edelleen. Investointiaste on 1990-luvulla pudonnut alle 20 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kun se muulloin sodan jälkeen on ollut 25 prosentin suuruusluokassa. Talouden kasvukaan viime vuosina ei ole edellyttänyt tai aiheuttanut investointiasteen nousua aikaisempiin lukemiin. Tutkimus- ja tuotekehitysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on koko kansantaloudessa vuosikymmenen loppuun mennessä kasvamassa nykyisestä noin 2,6 prosentista 2,9 prosenttiin, joka on maailman kärkiluokkaa. Selonteossa todetaan se, että Suomi ei enää ole "perässähiihtäjämaa", joka voisi ottaa jostain muulta mallia, vaan teknologiakuilu on kurottu umpeen ja kehitys on oman strategian varassa. Selonteossa esitetty yksi tulevaisuuden politiikan kannalta merkittävä Suomen yhteiskuntahistorian opetus on yhteiskunnassa vallitsevan luottamuksen, puhutaan luottamuspääomasta, merkitys talouden dynamiikalle. Suomi on sodan jälkeen ollut monen muutosindikaattorin valossa äärimmäisyyden maa, esimerkkinä syntyvyyskehitys, muuttoliike ja tuotantorakenteen muutos. Siitä huolimatta kehitys on pysynyt hallinnassa ja ihmiset ovat rohjenneet tehdä päätöksiä, jotka ovat merkinneet suuria muutoksia heidän elämässään. Onnistumisessa on ollut osansa suomalaiseen yhteiskuntaan samanaikaisesti rakennetulla luottamuksen ilmapiirillä, jonka takia ei ole lukkiuduttu puolustusasemiin. Tulevaisuusselonteko sisältää tietoja kyselyistä, joissa ihmisiltä on viime 15 vuoden aikana tiedusteltu muun muassa heidän eri yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tuntemastaan luottamuksesta. Tulos on se, että 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa luottamus systemaattisesti väheni. Talouden kasvuvauhdillakaan ei siis ole tässä selitysarvoa. Jälkiviisaasti voisi todeta "kyllä kansa tiesi". Vuoden 1996 kyselyssä näkyi kuitenkin käänne kohti suurempaa luottamusta. Hallituksen politiikkana on yhteiskunnan luottamuksen ilmapiirin vahvistaminen. Julkisen talouden tila, alijäämäinen valtiontalous ja kireä verotus, on tulevaisuuden toinen suuri haaste työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon ohella. Haasteen kokoa kasvattaa väestön ikääntyminen. Tulevaisuus ei tässä suhteessa kuitenkaan näytä aivan niin pahalta kuin pahimmissa visioissa. Esimerkiksi sosiaalimenojen kansantuoteosuus ei kohtuullisen kasvun oloissa näytä kasvavan aivan siihen, mihin se kasvoi laman pahimmillaan ollessa. Syy on se, että vaikka eläke- ja terveydenhuoltomenot kasvavat, työttömyysmenot vähenevät. Toisaalta menolaskelmien valossa näyttää siltä, että ilman menoja pienentäviä reformeja mihinkään suuriin verojen alennuksiin ei ole mahdollisuutta.
Arvioita Tulevaisuusselonteon osia on lehdistössä kommentoitu pääosin myönteisesti, jos ei sisältöä niin ainakin sitä, että tämäntyyppisiä kannanottoja pitää poliittisessa päätöksenteossa työstää eikä toimia pelkästään etenemällä päivittäin yksittäisestä päätöksestä toiseen. Asian tärkeyteen erityisesti murrosaikoina kiinnitettiin huomiota Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa toisen osan julkaisemisen jälkeen. Ensimmäistä osaa koskevassa eduskuntakeskustelussa kriittisesti suhtautuvat olisivat halunneet hallituksen ottavan rohkeampia kantoja muun muassa NATO:on menemisestä. Toisella suunnalla taas kritiikki kohdistui liialliseen EU-myönteisyyteen ja -keskeisyyteen. Vaikka kritiikki sanottiinkin siinä muodossa, että hallitus teki nykyisyysselonteon, asiallisesti lienee ollut kysymys erimielisyys harjoitettavasta politiikasta. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futurassa lehdessä arvioijat sanoivat ensimmäisen osan olevan muun muassa "maatalouspainotteinen", kun olisi pitänyt puhua tietoyhteiskunnasta. Tämä kritiikki pohjautui ilmeisesti maailman väestö- ja ravintotilannetta käsitelleeseen jaksoon sekä EU:n maatalouspolitiikan käsittelyyn. Ensimmäisestä osasta saatiin mielenkiintoinen kommentti EU:n komission entiseltä puheenjohtajalta Jacques Delors’lta, joka sanoi Suomen tulevaisuusselonteon 1. osan olevan paras "white paper" (virallinen kannanotto) Euroopan ja EU:n kehityksestä, minkä hän on lukenut. Eduskunta suhtautui yleiskeskustelussa laimeasti tulevaisuusselonteon toiseen osaan. Helsingin Sanomissa arveltiin syitä tähän ja pidettiin ilmiötä huonona merkkinä tulevaisuuden kannalta. Tulevaisuusvaliokunnassa vastaanotto oli jo huomattavasti innokkaampi ja kommentit toisesta osasta olivat osaksi delorsmaisia. Tulevaisuusselontekojen vaikutus päivänpolitiikkaan on epäsuora. Ministerit, ministeriöt ja kansanedustajat ovat prosessissa harkinneet suuntaa myös pitkän aikavälin näkökulmasta. Valmistelun ja käsittelyn yhteydessä on käyty ja käydään poliittista vuoropuhelua. Tulevaisuusselonteko vaikuttaa näiden prosessien kautta. Veijo Kokkarinen Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka
TYÖN JA TYÖYHTEISKUNNAN TULEVAISUUS Valtioneuvoston tulevaisuuselonteko Eduskunnalle, osa II, oheisjulkaisu Suomessa erittäin nopeasti etenevä työsuhteiden pilkkoutuminen, tilapäistyö, pätkätyöt, ja muut epätyypilliset työt eivät ole pitkällä aikavälillä työelämän eivätkä kilpailukyvynkään kannalta edullisia. Ne eivät edusta kestävää työ- ja tuotantoelämän todellisiin vahvuuksiin perustuvaa tuotantoa, vaan ovat merkki työ- ja tuotantoelämän häiriöistä... Paitsi työntekijöiden ja yritysten, myös yhteiskunnan kannalta ne ovat haitallisia siksi, että ne ovat yhteiskunnan käytettävissä olevan ihmisvoimavaran epämielekästä, ylikuluttavaa, epätaloudellista, ei-kehittävää käyttöä... Julkisen sektorin työpaikkoja pitäisi lisätä ja käyttää niitä työelämää stabiloivina tekijöinä... (Työterveyslaitoksen pääjohtaja Jorma Rantanen). Työtä ja työmarkkinoita käsittelevä julkaisu on tulevaisuusselonteon toisen osan: "Reilu ja rohkea - vastuun ja osaamisen Suomi" -oheisaineistoa. Työelämän tulevia näkymiä esittelevät kirjoittajat edustavat monipuolista näkemystä työelämän kysymyksistä. Työelämän muutokset ovat keskeisessä asemassa muutosprosessissa, joka ravistelee kansainvälistä taloutta ja politiikkaa sekä kansallis- ja hyvinvointivaltion asemaa sekä erityisesti kansalaisten hyvinvointia. Useissa kirjoituksissa työyhteiskunnan kehitystä on peilattu taloudessa tapahtuvan globalisaation välityksellä, ja on otettu esimerkkejä maailman johtavan markkinatalousmaan, USAn työmarkkinoiden kehityksestä ja vaikutuksista ansiokehitykseen ja tulonjakoon. USAn työmarkkinakehitystä pidetään hyvänä ennusteena sille, mihin muut teollisuusmaat ovat matkalla. Työmarkkinajoustojen laajamittainen toteuttaminen merkitsee tuloerojen selvää kasvua ja matalapalkka-alojen syntyä myös Suomessa. Työelämää käsitteleviä kirjoituksia on raportissa kuusi. Tässä referoidaan kirjoituksista neljää, jotka keskittyvät työelämän ja työsuhdepolitiikan muutosten analysointiin. Lopuksi esitetään kirjoituksiin perustuva työelämän todennäköinen kehityssuunta. Työelämän ennakoiduilla muutoksilla saattaa olla huomattavia vaikutuksia liikenteen ja liikennejärjestelmän kehitykseen. Kärjistetysti voidaan puhua jopa uhkakuvasta. Ennakoitu voimakas tuloerojen kasvu hidastaa henkilöautotiheyden ja -kannan kehitystä, mutta ei välttämättä henkilöautoliikenteen kasvua. Auton omistus jakaantuu aikaisempaa epätasaisemmin. Keski- ja suurituloisilla on varaa myös tulevaisuuudessa hankkia ja käyttää henkilöautoja ja valita asuinpaikkansa kauempaakin miellyttävästä ympäristöstä. Yhdyskuntarakenne hajoaa edelleen, joukkoliikenteen edellytykset heikkenevät, ja liikenneturvallisuuden suotuisa kehitys voi vaarantua autonkäytön lisääntyessä taajamissa. Myös liikenteen päästöjen vähentäminen vaikeutuu, joten kestävän tienpidon edellytykset heikkenevät. Sosiaalinen ja alueellinen epätasa-arvo lisääntyy liikenteessä.
Antti Kasvio: Luottamus, sosiaalinen pääoma ja kilpailukyky Kasvio selittää läntisten teollisuusmaiden poikkeuksellisen suuren työttömyyden syntyä taloudessa tapahtuneiden rakennemuutosten ja talouden globaalistumisen kautta. Läntisten teollisuusmaiden yritykset ovat viime vuosina pyrkineet sopeuttamaan aktiivisesti toimintaansa muuttuvaan toimintaympäristöön. Yritykset ovat leikanneet kustannuksiaan, keventäneet organisaatiotaan, vähentäneet henkilökuntaansa ja karsineet ydinstrategiaan kuulumattomia toimintojaan. Yritykset pyrkivät myös sijoittumaan sellaisille alueille, joiden voidaan odottaa tarjoavan tulevaisuudessa parhaat edellytykset kannattavaan toimintaan. Markkinavoimien ylivaltaa on haluttu rajoittaa muun muassa vaatimalla kansainvälisiin pääomaliikkeisiin kohdistuvan sääntelyn tehostamista ja erityisten sosiaalisten klausuulien lisäämistä maailmankaupan vapauttamista koskeviin sopimuksiin. Toimenpide-ehdotuksilla ei ole kuitenkaan ollut vaikutusta. Globalisaatiokehitys näyttää etenevän vääjäämättömällä voimalla eteenpäin. Käytännössä toimintaansa laajentamaan pyrkivät yritykset eivät voi tehdä muuta kuin tehostaa jatkuvasti toimintojaan ja saneeraustoimenpiteitään, jotteivät ne menettäisi asemiaan kilpailijoille. Seurauksena työttömyys on lisääntynyt lähes kaikissa teollisuusmaissa. Näissä oloissa myös valtiot joutuvat kilpailemaan aikaisempaa enemmän keskenään. Pääomien ja tuotannon liikkuessa joustavasti yli rajojen valtioiden on huolehdittava siitä, että niiden alueilla yritystoiminnalle on riittävän hyvät toimintaedellytykset. Nykytilanteelle on kuvaavaa, että arvopaperimarkkinat reagoivat yleensä positiivisesti ilmoituksiin toteutettavista irtisanomisista. Pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat ovat onnistuneet sovittamaan taloudellisen tehokkuuden ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden vaatimukset ainutlaatuisella tavalla yhteen. Kansainvälisen vertailun perusteella pohjoismaiset yhteiskunnat ovat poikkeuksellisen korkean luottamuksen yhteiskuntia, jotka ovat hyvinvointivaltion rakentamisen myötä kehittäneet myös huomattavan sosiaalisen pääoman. Vallitsevan neoliberaalisen tulkinnan mukaan Euroopan ja Pohjoismaiden on seurattava USAn esimerkkiä, mikäli ne haluavat säilyttää yritystoimintaa alueellaan. Sosiaalisen kehityksen tavoitteista on tingittävä, olemassa olevia turvaverkkoja karsittava ja annettava tuloerojen kasvaa niin, että palvelusektorille saadaan syntymään merkittävä määrä uusia matalapalkkaisia työpaikkoja, kuten USAssa on tapahtunut. Muuten Eurooppa tulee menettämään yhä enemmän asemiaan globaalissa työpaikkakilpailussa. Pohjoismaisten yhteiskuntien on pyrittävä jopa muita määrätietoisemmin supistamaan julkisia menojaan sekä alentamaan liian korkealle noussutta verotasoaan. Kasvio arvioi, että Suomella ja muilla pohjoismaisilla yhteiskunnilla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet maailmanlaajuisessa työpaikkakilpailussa ilman että joudumme luopumaan näille yhteiskunnille keskeisistä tasa-arvon, solidaarisuuden ja sosiaalisen turvallisuuden periaatteista. Jatkossa kuitenkin joustavan ja projektimaisen työnteon on noustava hallitsevaksi työnteon muodoksi ja sosiaaliset turvaverkot on rakennettava muuttuneita työolosuhteita vastaaviksi. Globaalisista kilpailuolosuhteista huolimatta kansainvälisille markkinavoimille ei tarvitse antautua.
Ilkka Tuomi: Palkkatyön tulevaisuudesta Tuomen kirjoituksessa erityinen paino on USAn työmarkkinoiden tarkasteluilla. USA on myös hyvä esimerkki joustavien työmarkkinoiden vaikutuksesta hyvinvointiin ja työllisyyteen. Tuomi katsoo - mikäli USA on maailman kehittynein markkinatalous - että sen työelämän viime aikainen kehitys on hyvä ennuste siitä, mihin muut teollistuneet maat ovat matkalla. Tuomi näkee, että teknologian kehityksen johdosta ihmistyö jää aina tekniikasta jälkeen. Taloudellisen tehokkuuden kasvu tarkoittaa, että tavaroiden ja palvelusten tuotantoon tarvitaan entistä vähemmän raaka-aineita, energiaa, rahaa ja aikaa. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että tuotannon tehokkuus kasvaa nopeammin kuin ihmisten ostovoima, eli tuotantokapasiteetti kasvaa nopeammin kuin markkinat. Tehokkuuden kasvu merkitsee juuri sen palkkatyön vähenemistä, jolla ihmiset hankkivat ostovoimansa. Selvin esimerkki ilmiöstä löytyy johtavasta markkinatalousmaasta, USA:sta. Siellä kasvu ei ole viime vuosikymmeninä muuttunut entiseen tapaan ostovoimaksi. Yli puolet kotitalouksista ansaitsi vuonna 1995 vähemmän kuin edellisellä vuosikymmenellä. 70 prosenttia tulojen lisäyksestä päätyi viime vuosikymmenellä parhaiden ansaitsevalle sadasosalle. Tuomi tuo esille myös työttömyystilastojen erot Euroopan ja USAn välillä. Eurooppalaisten kriteerien mukaan USAn työttömyysaste on noin 10 prosenttia, eli lähes saman suuruinen kuin Euroopassa keskimäärin. Joustavat työmarkkinat eivät siis ole ratkaisseet työttömyysongelmaa sen paremmin kuin "jäykät" eurooppalaiset työmarkkinat. Ainoa konkreettinen seuraus joustavista työmarkkinoista on ollut kansakunnan varallisuuden kasaantuminen hyvin harvoihin käsiin.
Raija Julkunen: Työyhteiskunnan tulevaisuus - tosiasiat, projektit ja optiot Julkunen tarkastelee työyhteiskunnan kehitystä kolmen ideaalityyppisen yhteiskuntaskenaarion välityksellä. Niiden perusteella muodostuu kolme työyhteiskunnan optiota. Ne ovat:
Egalitaarinen täystyöllisyys Egalitaarisen täystyöllisyyden option takana on tietty yhteiskuntapoliittinen skenaario. Se nojaa uuskeynesiläisiin resepteihin työllisyyden ylläpitämisessä. Keinot ovat seuraavat: taloudellinen kasvu luo työllisyyttä, teknologinen kehitys antaa impulsseja kasvulle ja työllisyydelle, viisaalla makropolitiikalla voidaan tukea sekä kasvua että työllisyyttä ja korostaa tuottavuuskasvun merkitystä hyvinvoinnille. Lisäksi tarvitaan koordinaatiota, varsinkin kansainvälisen talouden koordinaatiota. Keynesiläisyys yhdessä maassa ei ole enää mahdollista, vaan koordinaation on oltava aidosti monikeskeistä. Rakennemuutokseen pyritään sopeutumaan koko väestön jatkuvalla koulutuksella. Egalitarismi korostaa myös sosiaalisten turvaverkkojen positiivista merkitystä kansantaloudelle, kulutuskysynnän vakaudelle ja yksilölliselle riskinotolle. Työn jakaminen ei kuulu täystyöllisyyspolitiikan resepteihin, samoin uukeynesiläisyys kiistää joustavuusdoktriinin. Euroopassa on koko 1980-luvun lisätty työmarkkinoiden joustavuutta ja samalla työttömyys on kasvanut. Joustavuudella saavutettu yritysten epävarmuuden väheneminen on lisännyt työntekijöiden ja kuluttajien epävarmuutta, ja tämä puolestaan kuluttajien varovaisuutta ja säästämistä. Talouspolitiikan pitäisi pikemminkin vähentää epävarmuutta ja lisätä optimismia. Jos viisas ja sosiaalisesti oikeudenmukainen talouspolitiikka ei pysty tuottamaan täystyöllisyyttä, tarvitaan kunnollista työttömyysturvaa ja pitkäaikaistyöttömyyden estämistä. Työyhteiskunnan moraalinen itsepuolustus ja markkinoille pakottaminen Työyhteiskunnan itsepuolustuksella tarkoitetaan tässä työyhteiskunnan säilyttämistä lähes hintaan mihin hyvänsä. Linjauksen mukaan jokaiselle löytyy työtä, kunhan vain hyväksyy tarjolla olevan markkinahinnan. Työehdot on modifioitava sellaisiksi, että työmarkkinat vetävät kaikki toimeentuloa tarvitsevat, myös vähän tuottavat. Tämä edellyttää tuloerojen kasvua, työntekijän työehtojen heikentämistä tai yhteiskunnan tukea. Linjaus saa tukea uusliberaalista talousteoriasta ja USAn esimerkistä synnyttää työllisyyttä jokseenkin tällä reseptilllä. Markkinoilla pakottaminen vaatii vaihtoehtoisten toimeentulomahdollisuuksien eliminoimista sekä ansiotyön ja sosiaaliturvan hintasuhteen muuttamista. Ansiotyön tulisi aina olla houkutteleva vaihtoehto sosiaaliturvaan verrattuna. Siksi työttömyysturvan ja toimeentulotuen tasoa on laskettava ja kestoa rajattava. Työmarkkinoiden joustavoittamista on myös jatkettava. Työmarkkinoiden pelisääntöjen deregulaation perusteella markkinoille pääsee syntymään myös heikkoja työehtoja, matalia palkkoja ja helposti irtisanottavia työsuhteita. Työyhteiskunnan luovutus Työyhteiskunnan luovutus perustuu ajatukseen, että täystyöllisyys ei ole palautettavissa. Onkin löydettävä keinot siirtää hyvinvointivaltion arvot (demokratia, vapaus, tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus) kasvun ja täystyöllisyyden jälkeiseen yhteiskuntaan. Työyhteiskunnan politiikassa on kolme peruspilaria: kansalaistulo, palkkatyön tasainen jakaminen työaikaa lyhentämällä ja markkinoiden ulkopuolisen "kolmannen" sektorin poliittinen tunnustaminen ja vahvistaminen. Kansalaistulo mahdollistaa ‘vapaaehtoisen työttömyyden’ eli vetäytymisen työmarkkinoiden käytettävissä olemisesta. Se mahdollistaa niukan vaihtoehtoisen elämäntavan, ja voi olla korvausta yhteiskunnallisesti mielekkäästä työstä työmarkkinoiden ulkopuolella, Se rationalisoi sosiaaliturvaa, ja antaa pysyvän ratkaisun pitkäaikaistyöttömille, joille ei ole mahdollisuutta sijoittua työmarkkinoille. Kansalaistulo lisää kannustavuutta silloin, kun satunnaisesti hankitut tulot eivät vähennä perustuloa. Työaikaa on lyhennetty kitkattomasti useita kertoja muutaman viime vuosikymmenen aikana. Nyt työajat ovat alkaneet eriytyä. Osalla väestöä työaika on pidentynyt ja osa väestöä on työttömänä. Kiristyneen työtahdin ja pidentyneiden työaikojen jäljet alkavat jo näkyä. Tutkimusten mukaan viidesosaa työntekijöistä vaivaa uupumus. Uusia työhönsä uupuneita ovat mm. julkishallinnon työntekijät. Uupumusta ovat aiheuttaneet jatkuvat organisaatiomuutokset, lakien ja säädösten nopea muuttuminen ja julkinen arvostelu. Työn jakaminen työaikaa lyhentämällä on toistaiseksi toteutettu vain yksittäisissä tapauksissa. Samalla on toteutettu työaikaa pidentäviä toimenpiteitä. Eläkeikiä on nostettu ja lomia lyhennetty (pekkaspäivät). Kun tehdään paljon myös palkatonta ylityötä, työajat ovat Suomessa jopa pidentyneet 1990-luvulla. Työyhteiskunnan luovutuksen kolmas pilari on ns. kolmas sektori, jolla tarkoitetaan julkisen vallan ja markkinatalouden rinnalla toimivaa sosiaalitaloutta, joka koostuu voittoa tavoittelemattomista yleishyödyllisistä yhteisöistä ja vapaaehtoistyönjärjestöistä. Kolmannen sektorin puitteissa suoritettaisiin tehtäviä esim. kansalaispalkkaa vastaan. Tehtävät voivat olla hyvin monenlaisia, hoivatyöstä ja naapuriavusta konsulttipalveluihin. Kolmas sektori ei ratkaise työttömyysongelmaa. Sen puitteissa suoritetaan usein samoja tehtäviä kuin mm. sosiaalisektorilla normaaleissa työsuhteissa. Suuri osa kolmannen sektorin tuloista on peräisin valtion kassasta ja valtion menojen leikkaukset kohdistuvat myös kolmanteen sektoriin. Kolmannella sektorilla on työllistämistä suurempi merkitys sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisijänä.
Jorma Rantanen: Visio työelämän kehityksestä tulevana vuosikymmenenä Jorma Rantanen tarkastelee työelämän kehitystä makroekonomisten ilmiöiden lisäksi inhimillisten voimavarojen, ihmisen kannalta. Yksilötason psykofysiologisen ja biologisen näkökulman huomioon ottaminen on tärkeää, koska viime kädessä organisaatiolle asetetut tavoitteet toteutuvat työprosessissa yksilötasolla. Rantanen kritisoi voimakkaasti työelämän nykyistä kehityssuuntaa: epätyyppillisiä työsuhteita ja niiden vahingollisia vaikutuksia työntekijälle, yritykselle ja yhteiskunnalle. Enemmistö suomalaisista katsoo, että hyvinvointiyhteiskunta on edelleen kustannustensa arvoinen ja valtaosa (70 - 80 %) on sitä mieltä, että suomalainen yhteiskunta on viime vuosina antautunut markkinavoimien varaan (EVA 1993). Rajoittamaton markkinatalous ilman huolenpitoa ihmisvoimavaroista ja ympäristöstä eli sosiaalisesta dimensiosta, merkitsee sosiaalista ja yhteiskunnallista regressiota, joka pitkällä aikavälillä johtaa taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen umpikujaan. Elinkeinorakenteen muutos ja kansainvälistyminen Alkutuotannon osuus työvoimasta supistuu edelleen siten, että meillä saavutetaan muiden teollistuneiden Länsi-Euroopan maiden taso 5 - 7 prosenttia työvoimasta. Teollisuus säilyttää noin 30 prosentin osuuden BKT:sta, mutta työllisyyden osuus vähenee edelleen, samoin kuin rakentamisessakin. Palvelusektori työllistää nykyään lähes 2/3 työvoimasta ja se on jatkossa ainoa kasvava työllisyyden ala. Suomen teollisuus on kansainvälistynyt nopeasti. Kansainvälistyneet suuret suomalaisyritykset työllistivät vuonna 1995 noin 124 000 henkilöä ulkomailla, kun niiden Suomeen palkkaama henkilöstö oli 138 000. Suomalaisten teollisuusyritysten ulkomailla omistamien yritysten liikevaihto oli noin 40 prosenttia koko Suomen teollisuuden liikevaihdosta. Vastaavasti ulkomaalaisyritykset työllistivät Suomessa vain 40 000 henkilöä. Massatuotantoon perustuva teollisuus hakeutuu maihin, joissa työvoimakustannukset ovat matalimmat, kaupan esteet vähäisimmät, veroaste matala ja ympäristölainsäändäntö vähiten velvoittava. Sen sijaan pitkälle kehittynyt, osaamiseen perustuva tuotanto sijoittuu jatkossakin alueille, joissa on hyvä väestön koulutustaso, tehokas ja innovatiivinen tutkimus- ja kehitystoiminta, hyvin toimiva infrastruktuuri ja hyvät peruspalvelut. Suomi pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana on edelleen otollinen sijoituspaikka osaamista vaativilla tuotannonaloilla. Työelämän rakenteet murroksessa. Yritysten organisaatioissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat työmarkkinoiden kehitykseen. Työvoimakustannuksia säästääkseen yritykset pyrkivät pitämään omassa hallinnassaan vain toiminnan kannalta strategisesti tärkeät voimavarat ja yksiköt. Toiminnot ja palvelut, mitkä on mahdollista ulkoistaa, siirretään muille toimittajille, joiden kanssa verkostutaan. Osa yrityksistä kasvaa ja saavuttaa kansainvälisen, jopa globaalin tason, osa pilkkoutuu edelleen ja muodostaa joustavuutta tavoitellen alihankinta- ja yhteistyöverkostoja. Tuotantoelämän fragmentoituessa ja polarisoituessa myös työmarkkinajärjestelmään kohdistuu uusia paineita. Sopimustoimintaa siirretään kasvavassa määrin työpaikkatasolle. Vakinaiset työpaikat ovat tarjolla yhä pienemmälle joukolle, kasvava osa työvoimasta on hyvin liikkuvaa, työskentelee pienyrityksissä, alihankintayrityksissä, oman työn tekijöinä tai on työttömänä, työsuhteet muuttuvat epätyypillisiksi, lyhenevät ja epävarmuus kasvaa. Rantanen kritisoi voimakkaasti viime aikoina esillä ollutta käsitystä, että epävarmuus ja epävarmuutta lisäävä työsuhdepolitiikka lisäisi pitkällä tähtäimellä yrittämistä ja tuloksellisuutta. Myös spekulointi työllistämisen helpottamiseksi tehtävillä joustoilla pitäisi hänen mielestään lopettaa. 1990-luvulla joustoja on lisätty kaikkialla Euroopassa ja työttömyys on vain lisääntynyt. Rantanen pitää joustojen aikaansaamaa epävarmuutta kehityksen jarruna. Muutos on edistyksen edellytys, mutta kaikki muutos ei välttämättä ole edistystä. Epäjatkuvilla ja epävarmoilla työsuhteilla on haitallisia vaikutuksia sekä yksilön, työorganisaation että yhteiskunnan kannalta. Yksilön kehitysprosessi työyhteisössä häiriintyy, hänen kouluttautumiseen ei panosteta, sitoutuminen työhön, innovatiivisuus ja motivaatio kehittää erityisosaamistaan heikkenevät. Syntyy usein tarpeetonta epävarmuutta ja huolta työsuhteen jatkuvuudesta, mikä leviää paljon laajemmalle kuin itse saneerattavaan kohderyhmään. Yritystasolla tämä näkyy työilmapiirin huononemisena, mikä luonnollisesti vaikuttaa yritysten tuloksiin ja sitä kautta koko kansantalouteen. Työttömyys pitkittyessään vahingoittaa työkykyä ja lisää terveydellisiä haittoja ja täten yhteiskunnan kustannuksia. Rantanen suositteleekin nykyisen epävarmuutta lisäävän työsuhdepolitiikan suunnan muuttamista: pitäisi suosia pitkäkestoisia, varmoja työsuhteita ja toistaiseksi voimassa olevia rekrytointeja. Ellei yksityinen sektori kykene pitempiaikaisia työsuhteita varmistamaan, julkisen sektorin pitäisi ottaa suurempi vastuu työllistämisestä. Julkisen sektorin työpaikkoja tulisi lisätä, ja käyttää niitä työelämää stabiloivina tekijöinä. Suomen julkinen sektori on muihin maihin verrattuna pieni ja tehokas palvelujen tuottaja. Jatkossa julkisen sektorin palvelujen kysyntä myös lisääntyy, kun väestö vanhenee. Työsuhteen jatkuvuus on ollut eräs pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita, joka on taannut kansalaisille varman toimeentulon ja itsenäisyyden, ammatillisen kehityksen, vakaan tulevaisuusvision ja kestävän sosiaaliturvan. Nämä ovat yksilön ja perheen kannalta keskeisiä tulevaisuuden kuvaan vaikuttavia tekijöitä, jotka myös määräävät ratkaisevasti yksityisiä investointeja, kulutuspäätöksiä, oman ammattitaidon kehittämistä, omaa ja lasten koulutusta koskevia päätöksiä. Pysyvän työsuhteen tuoma vakiinnuttava vaikutus on myös yhteiskunnan kannalta arvokas; se luo pohjaa sosiaalisen ja taloudellisen käyttäytymisen ennakoinnille, yhteiskunnan rakenteen suunnittelulle sekä niin yksityisten kuin julkistenkin palvelujen kehittämiselle. Myös yritystoiminnan kehittymisen kannalta työntekijän ja kuluttajan vakaa asema on edullista. Hiljattain julkaistut yritysten saneerausten ja uudelleen organisoinnin seurauksia selvittäneet tutkimukset osoittavat selvästi, että radikaalit yrityssaneeraukset ovat usein tuhoisia yrityksen eloonjäämisen ja kehityksen kannalta. Panostaminen henkilökunnan osaamiseen ja kehitykseen sekä itse tuotantotoiminnan kehittämiseen on sen sijaan menestyksekäs selviytymisstrategia. Valitettavasti useiden organisaatiohankkeiden lähes ainoana sisältönä on saneeraus ja muutos muutoksen vuoksi, josta on tullut populistinen käytäntö. Rantanen suositteleekin, että työsuhteiden pilkkoutumisen ja epäjatkuvuuden yritys- ja kansantaloudelliset sekä sosiaaliset vaikutukset tuleekin ottaa pikaisesti kriittisen tutkimuksen kohteeksi. Arviointia: tulevaisuuden työyhteiskunta (VK)Raija Julkusen työyhteiskunta-analyysi tarjoaa hyvän lähtökohdan tulevaisuuden työyhteiskunnan hahmottamiselle. Julkusen skenaarioiden mukaan 1990-luvulle asti on eletty egalitaarisen täystyöllisyys -skenaarion mukaisesti. Nyt markkinoille palauttaminen/pakottaminen näyttäisi olevan suunta, mihin ollaan menossa. Kaiken kaikkiaan Julkunen katsoo, että työelämän ennakoiduissa muutoksissa on kysymys työelämän riskien siirtämisestä työnantajilta työntekijöille. Samoilla linjoilla on Ilkka Tuomi, joka näkee USAn työmarkkinat suuntana, jota kohti ollaan myös Suomessa menossa. Jorma Rantanen katsoo työelämän kehityksen nykysuuntauksen olevan vahingollista niin työntekijälle, yritykselle ja kuin yhteiskunnallekin. Työelämän pelisäännöistä on puhuttu Suomessa viime aikoina runsaasti. Toistaiseksi ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Sosiaaliturvaa on karsittu jonkin verran, mutta kansainvälisesti verrattuna turva on edelleen hyvä. Työlainsäädännönkin muutokset ovat olleet pieniä, mutta käytännössä työelämä on joustanut Suomessa 1990-luvulla selvästi enemmän kuin lakipykälien tai sopimusten muutoksista voidaan päätellä. Pitkällä aikavälillä globaali kilpailu markkinoista ja kansallisvaltioiden sopeutuminen kilpailuun saa aikaan työmarkkinoiden pelisääntöjen muutoksia myös Suomessa. Työelämän jäykkyyksien purkamista ja joustojen lisäämistä on esitetty usealta eri taholta. OECD kehoittaa erityisesti Pohjoismaita ottamaan käyttöön työelämän joustoja. Samoin EUn komissio näkee joustot keinoksi kilpailukyvyn parantamisessa. IMF:n syntiluetteloon työmarkkinoiden jäykkyyksistä kuuluvat mm. korkeat ja pitkään kestävät työttömyyskorvaukset, korkea irtisanomissuoja, hyvät minimipalkat, ankarat tuloverot ja keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut. Joustoja pitää välttämättöminä myös työnantajajärjestöt, vastaan haraa kansalaiset ja ay-liike. Suomen työmarkkinoilla vallitsee juuri nyt kestämätön tilanne: toisilla ei ole työtä lainkaan ja toisilla sitä on liikaa. Molemmat asiantilat ovat työtekijöille ja yhteiskunnalle vahingollisia. Pitkään työttömänä olleet menettävät inhimillisten kärsimysten lisäksi osaamistaan ja osa pitkäaikaisttyöttömistä jää ajan mittaan kokonaan työvoiman ulkopuolelle. Työssä olevat taas tekevät ylipitkiä työpäiviä (usein ilman korvauksia), ovat monta kertaa ylirasittuneita, ja seuraukset näkynevät myöhemmin sairaspoissaolojen ja muiden työelämän häiriöiden lisääntymisenä. Maan psyykkinen infrastruktuuri rapautuu. 1990-luvun laman aikana toteutetut henkilöstön vähentämiset ovat Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan lisänneet selvästi työhön jääneiden pitkäaikaisten sairaslomien määrää. Sairaslomat yhdessä työn tuottavuuden heikentymisen kanssa ovat tutkimusten mukaan syöneet noin kolmasosan henkilöstön supistuksista saaduista hyödyistä. Yli puolet työssäkäyvistä kokee työuupumista ja joka viides on hyvin väsynyt. Väsymys tekee kyyniseksi, ja työstä on kadonnut ilo ja merkityksellisyys.
Työelämän muutosten vaikutus liikenteeseen Työelämän ja työsuhdepolitiikan mahdollisia vaikutuksia liikenteeseen voidaan selvittää tarkastelemalla miten liikenneolot ovat kehittyneet maissa, joissa on jo pitempään noudatettu sellaista työmarkkina- ja työsuhdepolitiikkaa, jota kohden Suomessakin työelämän asiantuntijoiden mukaan ollaan menossa. Tässä mielessä vertailumaiksi sopivat USA:n lisäksi Englanti, Hollanti ja Uusi Seelanti, jota muutenkin on pidetty Suomessa viime aikoina mallimaana. Mainituissa maissa työelämän sääntelyä on purettu ja työmarkkinat toimivat pitkälti markkinoiden ehdoilla.
Kuva 1: Henkilöautotiheyden (autoa/1000 as) kehitys eräissä maissa ja vuosina 1960 - 1995 sekä EU:n henkilöautotiheyden kehitys vuosina 1970 - 1995 Kuvassa 1 on tarkasteltu USA:n, Englannin, Uuden Seelannin, Hollannin ja Suomen henkilöautotiheyden kehitystä vuodesta 1960 lähtien ja verrattu EU-maiden keskimääräisen autotiheyden kehitykseen. Kaikissa vertailumaissa autotiheyden kehitys on etenkin 1990-luvulla ollut selvästi hitaampaa kuin EU-maissa keskimäärin. USA:ssa ja Uudessa Seelannissa autotiheys on nykyään jopa pienempi kuin 1980-luvulla. Myös Suomen henkilöautotiheys on edelleen lamaa edeltävän tason alapuolella, vaikka talous on kasvanut nopeasti jo neljättä vuotta. Myös Englannissa henkilöautotiheyden kasvu on ollut hidasta, vaikka konservatiivihallitus harjoitti pitkän vallassaoloaikansa hyvinkin henkilöautoystävällistä politiikkaa (Newsweek August 25, 1997).Suomessa henkilöautotiheyden hitaaseen kehitykseen on vaikuttanut muita maita syvempi talouslama. Sen sijaan muissa vertailumaissa talouden kehitys ei ole poikennut juurikaan EU:n ja OECD-maiden keskimääräisestä kehityksestä. Lisäksi Suomessa autotiheyden kehitystä on hillinnyt uusien autojen vähäinen hankinta. Tänäkin vuonna autoja hankitaan vähemmän kuin mitä kannan pitämiseen nykyisellä tasollaan tarvitaan. Tähän lienee ainakin osasyynä muutoksessa olevien työmarkkinoiden synnyttämät epävarmat tulevaisuuden näkymät. Viime vuosina Suomessa on hankittu asukaslukuun suhteutettuna uusia autoja vajaa puolet siitä mitä muissa autoistuneissa maissa hankitaan. Vertailumaissa uusia henkilöautoja on hankittu asukaslukuun suhteutettuna vähintäänkin kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna. Näissä maissa hitaaseen autotiheyden kasvuun on vaikuttanut autojen suuri poistuma, eli etenkin vanhoista henkilöautoista on luovuttu. Seurauksena henkilöautot jakaantuvat aikaisempaa epätasaisemmin väestön keskuudessa, joten tasa-arvoisuus on vähentynyt myös liikenteessä. Henkilöautotiheys on autoistuneissa maissa seurannut viime vuosikymmenet talouskehitystä ja kasvanut hiukan sitä nopeammin. Tarkastelluissa maissa näyttää tapahtuvan muutos tässäkin suhteessa. Etenkin 1990-luvulla talouden ja henkilöautotiheyden kehitys näyttävät erkaantuvan. Kuvassa 2 on verrattu henkilöautotiheyden ja BKT:N kehitystä Uudessa Seelannissa. Kuvasta havaitaan, että autotiheyden ja talouskasvun kehitykset ovat erkaantumassa.
Kuva 2: BKT:n ja henkilöautotiheyden kehitys Uudessa Seelannissa vuosina 1970 - 1996Mikäli henkilöautotiheys kehittyisi Suomessa samalla tapaa kuin Uudessa Seelannissa, Suomen henkilöautotiheys olisi vuonna 2010 kutakuinkin samalla tasolla kuin se on nyt. Aivan näin tuskin kuitenkaan tapahtuu. Suomessa kotitalouksien, joissa on kaksi tai useampia henkilöautoja, osuus verrattuna muihin autoistuneisiin maihin on pieni. Tuloerojen kasvu lisäisi ylempien tuloryhmien autonomistusta, ja siten myös jonkin verran autokantaa. Osaksi tapahtuisi myös pakkoautoistumista, jos joukkoliikenne ei pysty tarjoamaan palveluja kaikille sitä tarvitseville. Toisaalta tuloerojen kasvu ja mahdollisten matalapalkka-alojen synty vähentäisi pienituloisten autoistumista, joten kokonaisuutena tuloerojen kasvu hidastaa henkilöautotiheyden kehitystä. Vaikka tuloerojen kasvu hidastaa henkilöautokannan kehitystä, se ei välttämättä hidasta henkilöautoliikenteen kehitystä. Keski- ja etenkin suurituloisilla on varaa myös tulevaisuuudessa hankkia ja käyttää henkilöautoja ja valita asuinpaikkansa kauempaakin miellytävästä (ja turvallisesta) ympäristöstä. USA:ssa henkilöautoliikenne on kasvanut 19 prosentilla vuosina 1985 - 1995 ja koko tieliikenne 37 prosentilla. Englannissa henkilöautoliikenne on kasvanut samana ajanjaksona 41 prosentilla ja Hollannissa 24 prosentilla. Suomessa henkilöautoliikenteen kasvu on ollut ajanjaksolla 38 prosenttia. Henkilöautoliikenteen kasvuun on vaikuttanut tarkastelluissa maissa Suomea lukuunottamatta henkilöauton käytön lisääntyminen. Autokohtainen ajosuorite on lisääntynyt 10 - 15 prosenttia viimeisen 10 vuoden aikana. Autonkäytön lisäys on ollut nopeinta USA:ssa, missä vuotuinen ajosuorite lisääntyi 15 800 kilometristä 18 200 kilometriin eli noin 15 prosentilla vuosina 1985 - 1995. Syynä liikenteen nopeaan kasvuun autojen määrän hitaasta lisääntymisestä huolimatta on ollut yhdyskuntarakenteen hajoaminen. Matkoja suoritetaan aikaisempaa enemmän henkilöautolla ja keskimääräinen matkan pituus on kasvanut. Jatkossa siis Suomen liikenteen ja liikennejärjestelmän kehitykseen vaikuttaa aikaisempaa enemmän globaali kehitys ja sen vaikutus yhteiskunnan kehitykseen. Liikennepolitiikan merkitys korostuu ja erityisesti liikennejärjestelmäsuunnittelussa paineita tulee kohdistumaan yhdyskuntarakenteen ja liikenteen vuorovaikutukseen.
Referoitu raportti: Kuusi esseetä työn ja työyhteiskunnan tulevaisuudesta. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Eduskunnalle, osa II, oheisjulkaisu I. Muu materiaali: Newsweek August 25, 1997HS, 3.9.1997, 21., 29., ja 30.10.1997 Johtaja Jukka Isotalo Tielaitos
LIIKENTEEN MUUTOKSET SEURAAVALLA VUOSISADALLA CEMT:n 14. kansainvälinen symposium, Innsbruck, Itävalta 21-23.10.1997 Euroopan liikenneministerikongressi, ranskaksi CEMT, englanniksi ECMT, on järjestänyt vuodesta 1964 saakka liikennetalouden teoriaa ja käytäntöä käsitteleviä kongresseja. Innsbruckin symposiumissa lokakuussa 1997 oli noin 300 osanottajaa 35 Euroopan maasta ja yksi Australiasta. Kongressi oli jaoteltu kolmeen valmisteltuihin esitelmiin perustuvaan pääteemaan ja niitä yhdistävään loppukeskusteluun:Avauspuheessaan CEMT:n pääsihteeri Aurbach toi esille eräitä liikennepolitiikan päädilemmoja; tulisiko liikennepolitiikan seurata poliitikkojen, kansan vai liike-elämän tahtoja, tai kun toisaalta haluamme suojautua liikenteen haitoilta, niin vaadimme toisaalta hyvää infrastruktuuria, jota pitkin voi vapaasti kulkea. Vaikka puhutaan liikenteen määrän vähentämisestä, kaikki merkit kaupan globalisoitumisesta turismin kasvuun viittaavat aivan toisen suuntaan.
MIKÄ ON LIIKENTEEN TULEVAISUUS Teemaan (kirjoittaja oli tämän teeman paneelin jäsenenä) oli valmisteltu neljä aihetta: Aiheen a) esittäjät olivat E. Van de Voorde ja H. Meersmann Belgiasta, maasta jonka kansantulosta yli 6% on pitkään tullut kuljetuselinkeinosta. Esitelmöitsijät olivat mallintaneet teollisuustuotannon ja eri kuljetusmuotojen korrelaatioita todeten mm. teollisuustuotannon kasvun lisäävän liikennettä muissa liikennemuodoissa paitsi ei yleensä rautateillä. He myös totesivat ettei kansantulon kasvu Euroopassa muodostu enää yhtä suuresti teollisuustuotannon kasvusta kuin ennen. Omassa puheenvuorossani kritisoin pelkkien matemaattisten mallien mukaista ekstrapolointia 21. vuosisadan kehityksen arvioinnissa. Hallitusten ja rautatielaitosten oikeilla toimenpiteillä rautatiet voidaan saada kasvattamaan liikenneosuuttaan ja jopa operatiivisesti kannattaviksi, kuten Suomen, Ruotsin ja Hollannin esimerkit osoittavat. Teollisuustuotannon siirtyminen pois Euroopasta voi olla nopeatakin WTO:n vapauttaessa maailmankappaa ja OECD:n rohkaistessa pääomasiirtojen vapauttamista. Irtonaiset pääomamassat näyttävät jo siirtyvän maasta toiseen kohti tuottavampia hankkeita. Niin kauan kuin Itä-Eurooppa on halvemman palkkatason ja vähäisempien ympäristö-, työsuojelu- ym. vaatimusten takia edullisen teollisuustuotannon aluetta, tavaraliikenne sinne ja sieltä jatkaa kasvuaan. Aasian ja Latinalaisen Amerikan teollisuustuotteiden ja raaka-aineiden tuonti Eurooppaan tulee keskittymään logistisesti parhaitten satamien kautta tiettyihin kuljetuskäytäviin. EU:n TEN-verkon kehittäminen tarkoittaa juuri tällaisten kuljetuskäytävien edistämistä. Varastokustannusten pienentämiseksi osa materiaalivarastoista siirtyy pyörille. Kun lopputuotteen hintaa painetaan kaikin keinoin alemmaksi, halvemmat ja halvemmat osakomponentit tuotetaan yhä kauempana ja kauempana. Joku seminaarilainen toi esille saksalaisen tutkimuksen, jossa oli laskettu yhden banaanijogurttipurkin sisältävän 7000 km ajosuoritetta. Keskusteltaessa Euroopan rahtiliikenteen kasvun rajoittamisesta, kyse on paitsi muiden liikennemuotojen, kuten rautateiden ja osittain kanavien kilpailukyvystä, mutta ennen muuta Euroopan maanteiden tehokkaammasta käytöstä. Euroopassa kuljetetaan paljon pienillä kuorma-autoilla, ja keskimäärin myös melko lyhyitä matkoja. Kun toisaalta Suomen kuorma-autokanta ei ole vuosikymmeniin kasvanut lukumääräisesti, muistutin että Euroopankin tiet ja sillat on rakennettu kestämään sotilasajoneuvojen ja tankkien painot, joten tiestön tehokkaammassa hyväksikäytössä voisi ottaa oppia Suomen painoista ja mitoista. Seuraavan aiheen b) Onko matkustajaliikenteen kasvu väistämätöntä? esitti Jean-Loup Madre, Ranskan INRETS-tutkimuslaitoksesta. Hän oli analysoinut tulojen ja sen myötä auton omistuksen kasvun vaikutusta kaupunkialueiden kasvuun ja autoilun suhdetta juna- ja lentoliikenteeseen. Esitelmöitsijän mielestä infrastruktuurin lisääminen kasvattaa autoliikennettä. Lisäksi bensiinin ja dieselpolttoaineen suuri hintaero lisää Ranskassa siirtymistä pieniin dieselautoihin ja rohkaisee näillä ajamista. Tässä esitelmässä ei, kuten ei yhdessäkään muussa, käsitelty sen enempää bussia kuin polkupyörääkään kaupunkiliikenteen vaihtoehtoisena kulkumuotona. Paneelipuheenvuorossani kysyin myös, miksei eurooppalaisessa keskustelussa oteta uudelleen esille perinteisiä liikennehuipun tasaamiskeinoja, työajan porrastusta, kouluaikojen ja koulujen lomien porrastusta ja ennen muuta koko Euroopan ongelmaa, kaikkien kesälomien ajoittumista elokuulle. Kolmannen aiheen c) Mitä teknologioita mihinkin liikkumiseen? esittäjä, irlantilainen prof. J.A.Crowley esitteli realistisella tasolla uusien teknologioiden mahdollisuuksia liikenneongelmien ratkaisussa. Hän myös muistutti, että 10 vuotta aiemmin oli esitelty uusien teknologioiden mahdollisuuksia eurooppalaisten liikenneongelmien ratkaisemiseksi (Gibelli, ECMT 1987), eikä näiden ehdotusten suhteen ollut tapahtunut käytännössä mitään. Crowleyn viesti, joka valitettavasti sai vain vähän vastakaikua loppupaneelissakaan, oli osittaisen etätyön kannustaminen. Jos jokainen toimihenkilö tekisi edes yhden päivän etätyötä viikossa kotonaan, hallintokaupungin virastojen työmatkaliikenne vähenisi 20%. Yhdysvalloissa on eräissä kaupungeissa etätyön osuus jo jopa 7% työajasta (koko USA n. 1-2%) ja Eurooppa on selvästi jälkijunassa. Vaikka Eurooppa on Suomen ja Ruotsin johdolla siirtymässä nopeasti kännykkäaikaan, muu uusien teknologioiden hyväksikäyttö näyttää jääneen Ranskan minitelin asteelle. Testatakseni Euroopan liikennealan eturivin asiantuntijoiden omaa uusien tekniikoiden käyttöä, pyysin niitä läsnäolijoita, jotka hoitavat pankkiasiansa internetin välityksellä nostamaan kätensä ylös. Noin 300 hengen salista nousi kymmenkunta kättä, mukaan luettuna esitelmöitsijä, prof. Crowley ja minä. Prof. Crowleyllä oli mielestäni uusi sanontatapa tavaratuotannon todellisen ja virtuaalisen kilpailun eri kentistä. Perinteisillä markkinoilla, marketsplace, tavara on fyysisesti olemassa ja tarvitsee mm. kuljetusta. Virtuaalisilla markkinoilla, marketspace, kaupan transaktion kohteena on informaatio. Laajennettuna tähän marketspace-ajatteluun kuuluvat elektroninen kaupankäynti, informaatiotuotteiden myynti, palvelut joiden pääosa on informaatiota sekä etätyö. Crowleyllä oli vahva usko informaatioliikenteen kasvuun ja sitä kautta fyysisen liikenteen todellisen vähenemiseen. Fyysisen liikenteen ja liikennevälineiden teknologiaan hänellä ei ollut sanomaa. Tosin hän muistutti auton muuttuvan nykyisestä tietokonein varustetusta peltirungosta tietokoneeksi, joka liikkumista varten varustetaan kuorella ja pyörillä. Itä-Euroopan visioita käsittelevässä puheenvuorossa d) Mitä tapahtuu Itä-Euroopassa? prof. L. Ruppert Unkarista esitteli liikenteen äkillisiä muutoksia siirryttäessä markkinatalouteen. Tuntui hurjalta kuulla väitettävän, että autolla liikkuminen alkaa olla lähes perustuslaillinen oikeus uuden vapauden myötä. Etsikkoaika joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kehittymiselle oli ja meni. Toki joukkoliikenteen käytön osuus Itä-Euroopassa on vielä korkea Länsi-Eurooppaan verrattuna ja esim. Unkarissa junan suhteellinen käyttö on kaksinkertainen ja bussien nelinkertainen Länsi-Euroopan keskiarvoon verrattuna. Rautateiden kuljetussuorite on suorastaan romahtanut, mutta kuorma-autoliikenne on talouslamoista huolimatta pysynyt entisellä tasolla. Kuljetusmäärien vähentyminen on onneksi pääosin johtunut subventoitujen kuljetustaksojen aiheuttamien vääristymien poistumisesta ja kannattamattomien kuljetusten katoamisesta verkoilta. Kuljetuselinkeino on hajautunut yksityistämisen myötä lukuisiksi pieniksi yhtiöiksi, jotka pitkän päälle tuskin pysyvät kilpailukykyisinä ja kykenevät uusimaan kalustoaan. Itä-Eurooppa on enenevässä määrin pyrkinyt rakentamaan tulliteitä ja laajentamaan aiempaa moottoritieverkostoaan. Varsinkin Puola, Tsekin tasavalta ja Unkari kärsivät transitoliikenteestä ja esim. Unkari rajoittaa kuorma-autojen viikonloppuliikennettä. Vapauden mukanaan tuoma liikenneonnettomuuksien kasvu on onneksi kääntynyt laskuksi. Sitävastoin ikääntyvän ajoneuvokaluston melu- ja pakokaasupäästöjen kasvu yhä jatkuu.
MIKÄ ON HALLITUKSEN ROOLI? Tästä kysymyksestä oli kirjoitettu neljä raporttia; Raporttien analyysit ovat luettavissa Tielaitoksen kirjastosta lainattavista kopioista. Mielenkiintoisempaa on jälkikäteen miettiä esitelmöitsijöiden ja niitä seuranneiden paneelien esiinnostamia yksittäisiä ajatuksia. Esimerkiksi säätelystä ja kilpailusta todettiin, että säätely on huono instrumentti, jos markkinat ovat aidosti olemassa. Kuitenkaan hallituksen toimenpitein ei voi tehdä kilpailukykyisiä markkinoita, elleivät ne ole luonnostaan kilpailukykyisiä. Julkinen liikenne on oikeastaan informaatiohyödyke, jossa myydään aikataulua, matka-aikaa, hintaa, jne. Englannin deregulaatio on muuttanut radikaalisti palkkasuhteita. Brittilentäjän kuukausipalkka on vain 1/3 suomalaisen tai itävaltalaisen lentäjän palkasta. Jälkikäteen voinee todeta myös ranskalaisten autonkuljettajien palkkatasossa olevan jotain vialla, koska kolmena vuonna peräkkäin on kannattanut järjestää Euroopan lamauttavia lakkoja. Englannin liikenneministeriön liikenteen kasvuennuste on tasainen 2% hamaan ikuisuuteen. Kaikki varattavissa oleva liikennetila on jo käytössä, joten EU:n korridooriajattelu joutaa roskiin. Tämä Mackien väite aiheutti kiivaan TEN-verkkojen puoltajien ja vastustajien väittelyn. Sammer esitti, että polttoaineen hinnan kaksinkertaistaminen, kun lisätulo jyvitetään takaisin tuloveron kevennyksenä, parantaisi Euroopan taloudellista kilpailukykyä. Vastaväitteenä muistutettiin, että USA:ssa polttoaine maksaa nyt vain viidesosan Euroopan hinnasta, joten ero kasvaisi kymmenkertaiseksi, ja Euroopan hintakilpailukyky kärsii liikaa. Moni piti raskaan liikenteen matkahinnoittelua ja ruuhkahinnoittelua parempana. Puheenvuoroissa puollettiin vain tienpitoa varten kerättäviä tierahastoja. Teisman muistutti päätöksenteon aina vain monimutkaistuvan ja todennäköisesti infrastruktuurin osalta siirtyvän hallitustasoilta alemmille tasoille. Tällainen kehitys tulee olemaan erityinen haaste TEN-verkkojen kehittämiselle. Moni epäili, ettei varsinkaan junaliikenne tule koskaan pärjäämään tällaisessa kehityksessä, vaan siitä muodostuu ikuinen rahanreikä. Rautateitä pidettiin yhä 1800-luvun tekniikkana. Euroopassa pitäisi päästä operoimaan koko EU:n rataverkolla, mutta mm. Saksan rautateiden vanhoillisuus ja keskeinen sijainti on naapureiden kehityksen esteenä.
MILLAINEN INFRASTRUKTUURI? Aiheesta oli valmisteltu 5 alustusta: Ewersin ja Tegnerin paperissa oli mielenkiintoinen kuvapari, toisessa v.1989 Euroopan moottoritieverkko ja toisessa Natsi-Saksan suunnittelijoiden moottoritieverkkoajatus vuodelta 1936. Tekstissä ei oltu viitattu sanallakaan kuviin, mutta puheessaan Ewers piti TERN- verkkoa roskana. Hallituksen regulaatiota tarvitaan, koska yksityinen päästessään monopoliasemaan hyödyntää (exploit) tilanteen. Jos ratojen operointi annetaan useammallekin yhtiölle, niillä on hetken päästä oma klubi, jossa asiat sovitaan. Tässä keskustelussa suomalainen Jan-Peter Paul DGVII:n edustajana käytti vahvoja puheenvuoroja todistaessaan hallitusten tehottomuutta infran hoidossa. Mielenkiintoisinta Axhausenin paperissa oli viittaukset Antti Talvitien esittämiin infran management-skenaarioihin ja Euroopan tie-, rautatie- ja lentoliikenteen ruuhkautumista koskevat kartat. Euroopan liikenneongelmat näyttävät todella kasautuvan Lontoo, Bryssel, Frankfurt, München, Wien -akselille ja esim. Ranska on näiden karttojen mukaan saanut maaliikenneverkkonsa toimimaan melko hyvin. Ruotsalainen Nilsson puolusti paperissaan tierahastoja ja tieliikenteen kokonaisvastuun antamista kansalliselle tierahastolle, joka huolehtisi verkosta urakoitsijoiden avulla ja myös liikenneturvallisuudesta, liikenteen ohjauksesta, jne. Rahasto keräisi tarvittavat varat tienkäyttäjiltä ja poliitikot osallistuisivat tiekysymyksiin vain rahaston johtokunnan kautta.
LOPPUPANEELI Eurooppalainen liikennekeskustelu, ainakin tässä tilaisuudessa, on vielä toinen toisensa ohi puhumista, eikä yhteistä linjaa oikeastaan missään aiheessa päässyt syntymään. Erillisinä monet ajatukset ovat mielenkiintoisia ja siksi olen koonnut muistiinpanoista muutamia makupaloja. Pois olen jättänyt kliseet kestävästä liikenteestä, ulkoisten kustannusten sisäistämisestä jne., joita moni toisti. Puheet uusista teknologioista ja liikenteen telematiikasta puuttuivat lähes kokonaan. Taloudellisesta integraatiosta:
Liikennetalous
Ympäristökysymykset
Väestömuutokset
LYHYESTI Teknologiatulevaisuus George Washingtonin yliopistossa (Washington, D.C.) on vuodesta 1990 lähtien tehty Delfi-tekniikalla (eräänlainen monivaiheinen asiantuntijahaastattelu/-kuu- Lehden artikkelissa käydään läpi odotuksia monella alalla, mutta katsokaamme tässä, mitä energia-alalla ja liikenteessä on tulossa… Energia: Vaihtoehtoiset energialähteet: Merkittävä osa (10%) käytettävästä energiasta tulee vaihtoehtoisista lähteistä, kuten maankuoren lämpö, vesi tai aurinko. (2010) Energiatehokkuus: Energiatehokkuus paranee 50% kehityksellä ja innovaatioilla liikenteessä, teollisuudessa, ympäristösäätelyssä jne. (2016) Polttokennot: Ovat yleisiä (30%) sähköntuotannossa (2017) Orgaaniset energialähteet: Orgaaniset aineet (puu, puintijätteet jne.) ovat merkittävä (10%) energialähde (2011) Fissioenergia: Fissioydinenergialla kehitetään 50% sähköstä (2020) Vetyenergia: Vetyä aletaan pitää tavanomaisena energialähteenä (2020) Fuusioenergia: Fuusioydinenergia tulee kaupalliseen käyttöön (2026) Liikenne: Huippunopeat junat: Suuren nopeuden junat tai maglev-junat ovat käytössä useimpien suurten kaupunkien välillä kehittyneissä maissa (2017) Hybridiajoneuvot: Sähkö/polttomoottorikäyttöiset ajoneuvot ovat kaupallisesti saatavana (2006) Sähköautot: Akkukäyttöisiä sähköautoja on yleisesti (30%) käytössä (2006) Polttokennoautot: Polttokennoilla varustetut sähköautot ovat yleisesti (30%) käytössä (2016) Yli-äänennopeuslentokoneet: Yli viisinkertaisella äänennopeudella lentävät koneet ovat käytössä monilla valtameriä ylittävillä reiteillä (2025) Automaattiset tiet: Automaattiset moottoritiejärjestelmät ovat yleisessä käytössä (30%) vaikuttaen ajoneuvojen nopeuteen, ohjaukseen, jarrutukseen jne. (2018) Älykäs liikennejärjestelmä: Liikenteen automaattinen ohjaus on yleisessä (30%) käytössä vähentämässä pääteiden ruuhkautumista (2016) Henkilökohtainen nopea liikenne: Useimpien suurkaupunkien keskustoihin on asennettu automaisia ohjauskiskoon tukeutuvia kevyitä kapselimaisia ajoneuvoja käyttävä henkilöliikennejärjestelmä (2024) Yhdyskuntaklusterit: tiivit työpaikkoja, asuntoja, kauppoja, vapaa-ajan ym. toimintoja sisältävät yhteisöt kaupunkialueilla vähentävät paikallisliikenteen tarvetta (2023)
|
