Talviliikenteen henkil�vahingoissa viime talvena 14 prosentin kasvu
25.10.2002
Yleisill� teill� tapahtui viime talvena
lokakuusta huhtikuuhun 14 prosenttia enemm�n henkil�vahinkoihin johtaneita
onnettomuuksia kuin kolmena edellisen� talvena keskim��rin. N�in kertoi
Tiehallinnon palvelup��llikk� Jorma Helin Tiehallinnon ja Liikenneturvan
Keliseminaarissa perjantaina 25.10.
Talvikeleill� sattuneet onnettomuudet
lis��ntyiv�t per�ti 27 prosenttia eli silloin, kun tienpinta oli ainakin
osittain lumen, j��n tai sohjon peitossa. Sis�-Suomessa onnettomuuksien m��r�
nousi eniten, 40-70 prosenttia. Sen sijaan etel�- ja lounaisrannikolla sek�
Lapissa onnettomuuksien lukum��r� pysyi edellisten vuosien tasolla.
Kasvua tapahtui tasaisesti kaikissa
onnettomuusryhmiss� ja my�s kuolleiden m��r� lis��ntyi. Liikennekuolemia oli
viime talvikaudella 20 enemm�n kuin aiempina vuosina eli yhteens� 100.
Onnettomuudet lis��ntyiv�t marras- ja joulukuussa, mutteiv�t en�� merkitt�v�sti
keski- ja lopputalvesta. Ainakin osittain muutos johtuu s��lt��n edellisi�
vuosia vaikeammasta alkutalvesta.
Helsingin Yliopiston Psykologian laitos selvitti
Tiehallinnon toimeksiannosta kelin kokemista ja sen vaikutuksia automatkoihin.
Tutkimus tehtiin haastattelemalla l�hes 1500 auton kuljettajaa vaihtelevissa
s��- ja kelioloissa eri puolilla maata. Aktiivisesti oli s��- ja kelitietoa
hankkinut noin 16 prosenttia autoilijoista ja useimmiten radiosta tai
televisiosta. Saamiaan tietoja piti luotettavina l�hes 80 prosenttia
haastatelluista. Naiset olivat selv�sti innokkaampia hankkimaan etuk�teistietoja
kelist�. Noin kuusi prosenttia autoilijoista oli tehnyt muutoksia
matkasuunnitelmiinsa ennustetun kelin perusteella. Tutkimus antoi viitteit�,
ett� osa autoilijoista j�tti kokonaan matkan v�liin huonon s��n vuoksi.
S��n ja kelin ohella autoilijoiden
ajok�ytt�ytymiseen vaikutti ainoastaan kiire. Autoilijat sanoivat pudottaneensa
tavoitenopeuttaan useita kilometrej� tunnissa keliennusteen huonontuessa. Osaksi
t�m� havaittiin my�s saman aikaisissa nopeusmittauksissa. Lis�ksi huonolla
kelill� v�ltettiin ohittamista ja lis�ttiin et�isyytt� edell� ajavaan.
Talvirajoitukset ovat tulleet jo teiden varsille
Pohjois- ja Keski-Suomessa. Etel�-Suomessa merkit vaihdetaan ensi viikolla.
Talvirajoitusteill� nopeudet ovat keskim��rin 5 km/h alempia kuin 100 km/h
rajoitukseen j��vill� teill�.
Talvirajoitusten arvioidaan v�hent�v�n
henkil�vahinko-onnettomuuksia 15 prosenttia, mik� merkitsee samalla 15
ihmishengen s��stymist� maanteill�mme.
Tiivistettyn�:
Talvikelien henkil�vahinko-onnettomuudet viime
talvena
- Talviajan onnettomuudet +14 %
- Talvikelien onnettomuudet +27 %
- Sis�-Suomessa lis�ys 40-70 %
- Etel�- ja lounaisrannikko ja Lappi, ei
muutoksia
- Kasvua kaikissa onnettomuusryhmiss�
- Marras- ja joulukuu erityisen pahoja
Kelin kokeminen
- Tutkimus: Helsingin Yliopiston Psykologian
laitos, Markku Kilpel�inen/Heikki Summala
- Haastateltu l�hes 1500 autonkuljettajaa
vaihtelevissa kelioloissa eri puolilla Suomea
- Aktiivisesti hankki tietoa 16 %, yleens�
radiosta tai televisiosta
- Tietoja piti luotettavina l�hes 80 %
- Naiset hankkivat useammin tietoja kuin miehet
- Muutoksia matkasuunnitelmiin teki 6 %
autoilijoista, osa j�tti matkan tekem�tt�
- S��n ja kelin lis�ksi ajok�ytt�ytymiseen
vaikutti kiire
- Autoilijat pudottivat tavoitenopeuttaan useita
kilometrej� tunnissa huonolla kelill�
- Ohittaminen v�heni ja et�isyys edell� ajavaan
kasvoi huonolla kelill�
Talvinopeusrajoitukset
- Voimassa jo Pohjois- ja Keski-Suomessa
- Etel�-Suomeen ensi viikolla
- Talvirajoitusalueilla 5 km/h alemmat nopeudet
kuin 100 km/h rajoitusalueilla
- Henkil�vahingot v�henev�t arviolta 15 % ja
henki s��styy 15 ihmisell� talviaikana.
Lis�tietoja: palvelup��llikk� Jorma Helin
puh. 0204 22 2520
|