Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 29.1.2004
Valtatiet� 4 parannetaan Iin
taajaman kohdalla
Tiehallinnon Oulun tiepiiri on k�ynnist�nyt
tiesuunnitelman valtatien 4 parantamiseksi Iin taajaman kohdalla. Ty�t on
aloitettu syksyll� 2003 Sorosen alikulkuk�yt�v�n ja siihen liittyvien kevyen
liikenteen v�ylien ja yksityistieyhteyksien rakentamisella. Alikulkuk�yt�v�
tiej�rjestelyineen valmistuu ja otetaan k�ytt��n loppukes�ll� vuonna 2004.
Laadittuun suunnitelmaan sis�ltyy ns. Shellin
liittym�n parantaminen porrastamalla Teollisuustien ja Leipojantien liittym�t ja
rakentamalla kyseiselle kohdalle kevyen liikenteen alikulkuk�yt�v�.
Suunnitelmiin sis�ltyy my�s kevyen liikenteen yhteyden rakentaminen valtatien 4
varrelle R�in�nper�lt� Shellin kohdalle saakka.
Valtatien 4 parantaminen Iin taajaman kohdalla
jatkuu vuoteen 2006 saakka. Oulun tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa
vuosille 2004-2007 rakentamiseen on varattu noin 4 miljoonaa euroa. Hankkeeseen
sis�ltyy my�s Iin kunnan kustannuksellaan toteutettavaksi tulevia katuosuuksia.
Uusi tiesuunnittelu
Tiehallinnon Oulun tiepiiri on k�ynnist�nyt
tiesuunnitelman laatimisen valtatielle 4 nyt my�s Shellin liittym�n ja Iijoen
v�liselle osuudelle. Valtatielle 4 rakennetaan kaksi kiertoliittym��.
Kiertoliittym�t tulevat sijaitsemaan Alarannantien / Yli-Iintien liittym�ss� ja
Haminassa Kirkkotien / Asematien liittym�ss�. Alarannantien ja Yli-Iintien
varrelle rakennetaan kevyen liikenteen v�yl� Jokisuuntien ja Timpurintien
v�lille sek� alikulkuk�yt�v� valtatien 4 kohdalle. Haminassa nykyinen kevyen
liikenteen alikulkuk�yt�v� uusitaan. Hankkeeseen sis�ltyy my�s muita pienempi�
liikenneturvallisuuden parantamiskohteita Kirkkotiell� ja Asematiell�. Lis�ksi
m��ritell��n valtatielle 4 tarvittavien melusuojausten sijainti ja korkeusasema.
Suunnittelualue sijaitsee l�hes kokonaisuudessaan
asemakaava-alueella. Asemakaava ja tiesuunnitelma tulevat olemaan yhdenmukaisia.
Tiesuunnitelma on tarkoitus asettaa yleisesti n�ht�ville tulevaan syksyyn
menness�. Lainvoimainen tiesuunnitelma antaa tienpit�j�lle oikeuden tiealueen
haltuunottoon ja tien tekemiseen.
Tiesuunnitelma valmistuu aikataulun mukaan
toukokuussa vuonna 2004.
Osallistuminen ja vuorovaikutus
Tiesuunnitelmaluonnoksia esitell��n tiistaina
3.2.2004 klo 18-20 Iin kirjastotalo N�tteporin auditoriossa, osoite Puistotie 1,
Ii. Tilaisuudessa ovat tavattavissa Oulun tiepiirin edustajat sek�
suunnittelijat.
Asiasta kiinnostuneilla on tilaisuudessa
mahdollisuus esitt�� mielipiteit��n suunnittelijoille.
Lis�tietoja antavat Tiehallinnon Oulun
tiepiiriss� insin��ri Olavi Merjanaho, puh. 0204 22 6825 ja SCC Viatek Oy:ss�
diplomi-insin��ri Markku Salo, puh. 5630 320 ja Iin kunnassa tekninen johtaja
Markku Vitikka, puh. 819 8360.
|