Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 26.3.2003
Valtatien 4 Ouluntulli -
Raitotien kehitt�misidealuonnokset valmistuneet
Valtatielle 4 (Pohjantielle) Ouluntullin ja
Raitotien v�liselle 18 km:n mittaiselle tiejaksolle tekeill� olevan
kehitt�missuunnitelman luonnokset ovat valmistuneet. Suunnitelmaluonnokset
sis�lt�v�t nelostien parantamistoimenpiteet ja niiden edellytt�m�t
tilavaraukset.
Suunnittelu k�ynnistyi marraskuussa 2002.
Nelostien kehitt�mist� on ideoitu tie- ja liikennekysymysten lis�ksi
maank�ytt��n, kaupunkikuvaan ja ymp�rist��n liittyvien l�ht�kohtien ja
tavoitteiden kannalta. Suunnitteluosuudella Pohjantie on m��ritelty
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavassa Oulun seudun laatuk�yt�v�ksi. Kyseess� on
lentoaseman, kaupungin keskustan, yliopiston ja muiden suurten ty�paikka- ja
palvelualueiden v�linen, kaupunkimaisesti rakennettava tie- ja yritysymp�rist�n
vy�hyke. Maakuntakaavan lis�ksi suunnittelun l�ht�kohtana on Oulun yleiskaava
2020. Sen yhteydess� on laadittu liikennej�rjestelm�suunnitelma ja
liikenne-ennusteet, joiden pohjalta Pohjantien ja siihen l�heisesti liittyv�n
katuverkon toimenpiteit� suunnitellaan.
Oulun v�est�m��r� kasvaa nykyisest� noin 120
000 asukkaasta 150 000 asukkaaseen vuoteen 2020 menness�.
Yleiskaavan tavoitevuoteen ulottuva 25 000 uuden ty�paikan kasvutavoite
merkitsee lis�ksi 1 250 uuden ty�paikan syntymist� vuosittain. Huomattava osa
uusista asunto- ja ty�paikka-alueista sijoittuu nelostien l�hialueelle, mik�
lis�� voimakkaasti liikennem��ri� moottoritiell� ja sille johtavilla v�ylill�.
Henkil�liikenteess� pyrit��n lis��m��n joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen
osuutta.
Nelostien kehitt�missuunnitelmassa tutkitaan
tarvetta ja toteuttamismahdollisuuksia kolmansille kaistoille.
Ensimm�isess� vaiheessa tarvetta n�ytt�isi olevan Pohjantien vilkkaimmin
liikenn�idyll� kohdalla Oulunjoen silloilla ja my�hemmin laajemminkin.
Kiviniemen ja Linnanmaan eritasoliittymien v�liselle osuudelle suunnitellaan
nopean linja-autoliikenteen reittej�. Ouluntullista Etel�suomentielle tutkitaan
tarvetta uudelle tieyhteydelle, joka palvelisi erityisesti Kempeleen pohjoisosan
yhteystarpeita moottoritielle. Koko suunnittelujaksolla tutkitaan my�s tarvetta
eritasoliittymien parantamiselle ja melunsuojausten t�ydent�miselle.
Lis�tietoja antavat suunnittelup��llikk�
Risto Lepp�nen (Tiehallinto,Oulun tiepiiri), puh. 040-549 2735, e-mail:
[email protected],
liikenneinsin��ri Erkki Martikainen (Oulun kaupungin tekninen keskus), puh.
08-558 72113, e-mail:
[email protected],
suunnitteluttajakonsultti Tapio Puurunen, (SITO-konsultit Oy), puh. 09-4761
1792, e-mail: [email protected],
ja hankkeen projektip��llikk� Matti J�ntti (SCC Viatek Oy), puh. 08- 5630 300,
e-mail: [email protected]
|