Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 9.9.2003
Kaksikaistainen kiertoliittym�
Haaransillalle
Valtatie 4:n moottoritieosuus v�lill�
Haaransilta - Kiviniemi valmistuu syyskuussa 2003. Moottoritien p��tepisteess�
Haaransillalla tulee sijaitsemaan Oulun tiepiirin alueen ensimm�inen
kaksikaistainen kiertoliittym�.
T�llaiset liikennej�rjestelyt ovat varsin uusia
Suomessa. Kaksikaistaisia liittymi� onkin koko Suomessa vain muutamia eiv�tk�
ajo-ohjeet ole viel� kovin tuttuja tienk�ytt�jille. T�st� johtuen ajaminen
liittym�ss� voi tuntua tienk�ytt�j�st� varsin oudolta. Uudella
moottoritieosuudella otetaan k�ytt��n lis�ksi eritasoliittymien numerointi
suunnistamista helpottamaan.
Ensimm�inen Oulun tiepiiriss�
Valtateiden 4 ja 8 sek� maantien 847 liittym�ss�
eli Haaransillalla sijaitsee Oulun tiepiirin alueen ensimm�inen kaksikaistainen
kiertoliittym�. Kaksikaistaisia kiertoliittymi� on Suomessa kaikkiaan vajaat
kymmenen. Yleisell� tieverkolla kaksikaistaisia kiertoliittymi� on mm.
Jyv�skyl�ss� Vaajakosken kiertoliittym� ja Torniossa R�ytt�n kiertoliittym�.
Haaransillan kiertoliittym�n liikennem��rien
ennustetaan vuonna 2020 olevan moottoritiell� (valtatie 4:ll�) Oulun suunnalla
15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, valtatie 4:ll� Jyv�skyl�n suunnalla 8 300
ajoneuvoa vuorokaudessa, valtatie 8:lla Kokkolan suunnalla 11 300 ajoneuvoa
vuorokaudessa ja rinnakkaistiell� (maantie 847:ll�) Kempeleen suunnalla 1 600
ajoneuvoa vuorokaudessa.
Miten kaksikaistaisessa kiertoliittym�ss�
ajetaan?
Saavuttaessa kiertoliittym��n valitaan reitille
sopiva ajokaista jo ennen kiertoliittym��. Kaksikaistaisella tulosuunnalla
ajokaistat on osoitettu opastusmerkeill� ja tiemerkinn�ill�. Kiertoliittym��n
tulevan on v�istett�v� liittym�ss� ajavaa. Koska kiertotilan sis�kaistalla ajava
saattaa olla juuri vaihtamassa ulkokaistalle poistuakseen liittym�st�, koskee
kiertoliittym��n tulevan v�ist�misvelvollisuus my�s t�t� kaistanvaihtajaa.
Suuntamerkki� k�ytet��n aina, kun vaihdetaan
ajokaistaa. Ajokaistan vaihto kiertotilassa on yleens� tarpeen vain uloimmalle
kaistalle. Kiertotilassa ajavalle tulee antaa riitt�v�sti tilaa ulkokaistalle
siirtymiseen. Riitt�v� et�isyys edell� ajavaan helpottaa ajokaistan vaihtoa ja
v�hent�� per��najoriski�.
Kiertoliittym�st� poistuva on oikealle k��ntyv�
eli poistuessa ajoneuvon on ryhmitytt�v� kiertotilan oikeaan reunaan. Jos
sis�kaistalta poistuminen ei ole sallittua, on vaihdettava ajoissa
ulkokaistalle. Kiertotilan sis�kaistalta saa poistua vain, jos t�m�
liikennes��nn�ist� poikkeava ryhmitt�ytyminen on osoitettu tiemerkinn�ill� tai
liikennemerkeill�.
Haaransillan kiertoliittym�n ajo-ohjeet on
esitetty tarkemmin tulosuunnittain liitteess�
(pdf 163k).
Moottoritielle eritasoliittymiin numerointi
Uudella moottoritiell� otetaan k�ytt��n my�s
eritasoliittymien numerointi. My�hemmin syksyll� numerointia jatketaan Oulun
tiepiirin alueella nykyiselle moottoritieosuudelle Kiviniemi � R�in�nper�.
Aiemmin on numerointi otettu k�ytt��n syksyll� 2001 Etel�-Suomessa v�lill�
Porvoo- Koskenkyl�, vuonna 2002 v�lill� Helsinki � Tampere ja kes�kuussa 2003
Lahden moottoritiell� v�lill� Helsinki � Lusi.
Eritasoliittymien numerointi helpottaa
suunnistusta ja moottoriv�yl�lt� erkanemista. Liikenteen h�iri�tilanteista,
kuten esimerkiksi ruuhkista, tiedotettaessa numerointi auttaa autoilijaa
h�iri�kohdan ja oman sijainnin m��ritt�misess�.
Liittym�numerot merkit��n maastoon uusilla
tunnuksilla, jotka sijoitetaan nykyisiin opastustauluihin. Liittym�numerot
n�kyv�t my�s uusissa tiekartoissa. Numerointi alkaa nykyisell� moottoritiell�
eritasoliittym�st� numero 3 (Tupos). Numerot 1, 2 ja 5 ovat varauksia
mahdollisille tuleville eritasoliittymille. Liitteess� 1 on esitetty Oulun
seudun moottoriv�ylien eritasoliittymien numerointi.
Lis�tietoja:
Tieinsin��ri Keijo Pulkkinen puh. 040 821 2646 (ajo-ohjeet ja viitoitus),
tieinsin��ri Jani Huttula puh. 040 585 0832 (ajo-ohjeet ja viitoitus),
projektip��llikk� Heimo Tervola puh. 0400 287 329 (moottoritien rakentaminen)
Tiedotustilaisuus
Lis�tietoja annamme my�s tiedotustilaisuudessa: keskiviikkona 10.9. klo
11.30 - 12.00 Tiehallinnon Oulun tiepiirin toimitiloissa, Veteraanikatu 5, Oulu
Ilmoittautumiset tiedotustilaisuuteen 9.9. klo 17
menness� tiedottaja Marja Laineelle ([email protected]) tai puh. 0204
22 6804.
Tiehallinto, Oulun tiepiiri
Liitteet
|