Oulun tiepiiri: ajankohtaista
Tiedote 10.10.2001
Lentokent�ntien
tiety�t etenev�t
Autoilijoiden syyt� varata entist� enemm�n aikaa lentokent�lle ajoon
Sukelluksen rakentamisty�t k�ynnistyiv�t
Lentokent�ntien
parantamisty�t, jotka alkoivat joulukuussa 2000, ovat nyt t�ydess�
k�ynniss� Vihiluodontien, Hailuodontien, Kyl�npuolentien, Karhuojantien ja
Automaatiotien liittymiss�. Lis�ksi Hailuodontien suuntaan rakennettavan
kevyenliikenteenv�yl�n rakentamisty�t on aloitettu.
Automaatiotien ja Karhuojantien v�linen osuus
valmistumassa
Lokakuun aikana valmistuvat liikennej�rjestelyt
lentokent�n ja Karhuojantien v�liselle osuudelle kokonaisuudessaan.
Vihiluodontien ja Teppolantien liittym�j�rjestelyt saadaan p��osin valmiiksi
t�m�n syksyn aikana. V�liaikainen kiertotie on poistettu Vihiluodon kohdalla.
Hailuodontien liittym�n liikennej�rjestelyt
ja ty�t Oulunsalon taajaman kohdalla alkoivat
Lokakuun alussa aloitettiin Hailuodontien
liikennej�rjestelyt ja Oulunsalon taajamassa Kyl�npuolentien ja Karhuojantien
v�lill� ns. sukelluksen rakentamisty�t. N�iden t�iden vuoksi Hailuodontien
liittym��n tulee kaksi lyhytt� kiertotiet� ja Kyl�npuolentien ja
Karhuojantien v�lille hieman pitempi kiertotie, pituudeltaan noin 600 metri�.
Kaikilla kiertoteill� on ab-p��llyste ja lis�ksi kiertoteill� on
v�liaikainen valaistus.
N�m� kiertotiet ovat k�yt�ss� kes��n 2002
asti. Oulunsalon taajamaan rakennettava, maantien 815 yli johtava Oulunsalon
keskustan ylikulkusilta valmistuu kes��n 2002 menness�, jonka j�lkeen
nykyinen alikulkuk�yt�v� puretaan. Ensimm�inen p��llystekerros tulee koko
hankkeen pituudelle syksyll� 2002 ja lopullinen p��llyste kes�ll� 2003.
Hanke on kokonaan valmis syksyll� 2003.
Rakentaminen hidastaa Lentokent�lle ajoa
Nopeusrajoitus on koko rakentamisen ajan koko
hankkeella 60 km/h. Alhaisempia nopeusrajoituksia (30 km/h) k�ytet��n
tarvittaessa tiell� ty�skentelevien ja tienk�ytt�jien turvallisuuden takia.
Koska tie parannetaan nykyiselle paikalleen, ovat rakentamisesta aiheutuvat
liikennehaitat v�ist�m�tt�mi�.
Tiehallinnon Oulun tiepiiri
pahoittelee rakentamisesta liikenteelle ja tienk�ytt�jille aiheutuvia
haittoja.
Lis�tietoja: projektivastaava Kari Holma,
puh. 0204 22 6947 tai 0400 282 049
|