Valtatie 3 Tampereen Läntisen kehätien rakennusurakka
käynnistyy seminaarilla 12.1.2004 kylpylähotelli Nokian Edenissä. Tie tekee
tilaa -teeman pohjalta rakennetun seminaarin tavoitteena on ylläpitää
yhteiskunnallista keskustelua Tampereen talousalueen ja koko läntisen Suomen
aluekehityksestä. Se muistuttaa myös tie verkon kehittämisen tärkeydestä
kaupunkiseutujen kasvun kannalta.
Tie tekee tilaa
- Seminaarin pääviesti on selvä: ilman asiantuntevaa ja
pitkäjänteistä liikennesuunnittelua ei ole myöskään tasapainoista aluekehitystä.
Valtatie 3 Tampereen Läntinen kehätie vaikuttaa ratkaisevasti aluesuunnitteluun
aina pääkaupunkiseudulta Pohjanmaalle, summaa Tiehallinnon Hämeen tiepiirin
tiejohtaja Mauri Pukkila.
Seminaarin keskeisiä teemoja ovat suurten kaupunkiseutujen
tieliikenne ja muutokset aluerakenteessa. Aluekehitystä käsitellään myös EU:n
näkökulmasta. Lisäksi keskustellaan Läntisen kehätien roolista seudun elinkeino
elämässä.
Äänessä on liikenne- ja aluesuunnittelun sekä talouselämän asian
tuntijakärkeä. Puheenvuoroja käyttävät myös tilaisuuteen kutsutut valtakunnan
ykkösvaikuttajat tiehankkeen aihepiiriin liittyen.
Alkupaukku räjäyttää hankkeen käyntiin
Seminaarin alkajaisiksi Pitkäniemessä laukaistaan
rakennushankkeen virallinen alkupaukku.
– Valmistelevia töitä on tehty jo viime syksystä lähtien, mutta
tämä räjäytys käynnistää tienrakennuksen täydellä teholla, kertoo Valtatie 3
Läntinen kehätie -hankkeen projektipäällikkö Pekka Petäjäniemi
Tiehallinnon Hämeen tiepiiristä.
Läntisen kehän ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2006. Toisen
vaiheen toteutus on suunniteltu vuosille 2006–2008, mutta sen rahoitus on vielä
varmistumatta.
– Kakkosvaihe on kuitenkin välttämätön, jotta hankkeen
liikenteelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset toteutuisivat täysimääräisesti,
Petäjäniemi painottaa.
Lisätietoja
Osoitteessa
www.tiehallinto.fi/vt3/lantinenkeha on saatavilla seminaarin esitysten
referaatit ja kuvia Läntinen kehä -projektista.
Valtatie 3 Tampereen läntinen kehätie -projektista lisätietoja
antavat Tiehallinnon Hämeen tiepiirin projektipäällikkö Pekka Petäjäniemi,
puhelin: 0204 22 3925, GSM: 0400 238 167 ja tiejohtaja Mauri Pukkila, puhelin:
0204 22 4000, GSM: 0400 561 896.